Eli tuli taas työntäyteinen viikonloppu. Eilen pääs sentään rentoutumaan, oltiin Satkun kanssa Ruoholahdessa saunomassa ja kattomassa ilotulitusta Satkun inttikavereitten kanssa. Mielenkiintonen ilta, viimeistään siinä vaiheessa kun illan emäntä rupes näyttämään kuvia Afganistanista. Karu maa.

Aamun ohjelmassa tiedossa:

• Herätys klo 07:30
• Asiakkaalle mahd nop
• puoliltapäivin asiakkaalta Omppuun taistelemaan pankin kanssa
• Autoa hakemaan
• Kotiin heittämään autoon kaikki kamat, jotka pitäs saada pakattua tän yön aikana
• Toimistolle palaveriin kello kolmeks
• Työkone kotiin, suihkuun ja vaatteiden vaihto
• Kiloon hakemaan veturin levyä ja lipputelinettä
• Kololle pakkaamaan kuorkkia, viimeistään puol kuudelta oltava valmiudessa
• Lappeenrantaan leirille

Kaikkea tätä ennen pitää siis vielä tehdä vähän töitä, lisätä muutama ihminen polkuun ja pakata noi omat kamat. Saattaa uni maistua todella mukavasti siellä metsässä.

Perjantaina alkais viikon loma ja nyt on hirveä hoppu saada kaikki duunit tehtyä, että uskaltaa jäädä vapaalle. Siihen päälle hääjärjestelyt, niin eipä oikein ole semmoista vapaa-aikaa.

Nyt siis aluksi vaan tutkivat, että mitä on mahdollisesti vikana, mutta se on jo alku. Ja äärimmäisen hyvä homma on toi valmistajan vastuullisuus tässä asiassa. Vierähti aika suuri kivi sydämmeltä ja pystyy taas ruveta panostaa kaikkii muihin hommiin, mitkä on ehkä jääny vähän rempalleen viimeaikoina.

Ilmat ois ollu mitä parhaimpia ajeluun, mutta bemari on vähän rikki. Mitä luultavimmin ajotietokone on mäsänä, kun pyörä sammuilee kesken ajelun, eikä lähde enää käyntiin. Huollossa eivät osanneet sanoa mitään asiaan, levittelivät käsiään ja sanoivat, että kannattaisi myydä mahdollisimman nopeasti. Soittelin torstaina jo aika moneen paikkaan selvittääkseni asiaa ja huomenna pitää soittaa maahantuojalle, koska kyseessä on selkeesti tyyppivika ja sitämyöten valmistajan vastuulla on sen korjaaminen. Sain just vaihdatettua renkaatkin bemuun, niin ois kiva ajella vielä kun kerkee.

Ja lisäks pöytäkoneesta jysähti virtalähde. Onneks se menee selkeesti takuuseen, kun on vasta puol vuotta vanha poweri ja takuutakin on 36 kk kyseisellä vekottimella.

Tuli otettua 368 kuvaa reissun aikana, kunhan kerkee ja jaksaa, niin laittelen jonnekkin esille niitä

Vieressä näkyy tuulivoimapuistoja ja pistää kyllä oikeasti miettityttämään ihmisten avautuminen niistä. Kovasti tuntuu olevan makuasia, ihan niinkuin se kuuluisa mäyräkoira sanoi pallejaan nuoleskellessa. Varsinkin tänne ne tuntuvat sopivan vallan mainiosti, kun noita asumattomia alueita tuntuu olevan samaan tapaan kuin Lapissa, ainakin kun katselee tässä Autobahnin vartta.

Lisäksi saatiin Edin kanssa säädettyä hieman Edin firmalle uusia sivuja. Perusidea on laittaa Google Maps pohjalle ja siihen layerinä päälle se varsinainen sivun sisältö ja selkeä nuoli toimistoon.

Seuraavan kerran online luultavasti vasta tiistai-aamusta, sitä ennen edessä noin 1500 kilsaa ajamista / autossa istumista, kolme lauttamatkaa (joista viimeisin Tukholmasta Turkuun) ja vielä Turusta Espooseen tiistai-aamuna. Saas nähä, että kuinka paljon sitä pystyy istumaan toimistolla, vai tuleeko tiistaista auttamattomasti rokulipäivä.

Puolassa ollaan nettiytymisen suhteen hieman jäljessä Suomeen verrattuna, ainakin kun katsoo hinta / nopeus-suhdetta. 512-yhteys maksaa noin 25-40 € kuussa ja yhteyttä ei kuuleman mukaan millään tavalla varmenneta, eli katkoksia on vähän väliä. Toisaalta taas täällä (ja Baltian maissa) ollaa jopa hieman edellä, kaupungeissa tuntuu olevan joka toisessa kulmassa nettikahvila ja matkan aikana katteltiin, kun siellä täällä oli huoltoasemilla WiFi-logo selkeästi näkyvillä.

Tossa matkalla juteltiin muutamaan otteeseen kulttuurieroista Suomen ja ohitettujen maiden välillä. Yhdeksi suureksi eroksi todettiin sääntöjen määrä. Suomalainen tuntuu oikein haluavan, että siltä kielletään kaikki mahdollinen, jotta sitten pääsisi rikkomaan niitä sääntöjä. Jännää oli myöskin katsella alueen pihoja ja ylipäätänsäkkin elämän menoa, vaikkakin vaan sen verran, mitä näki liikkuvan lantikan ikkunoista. Huomion arvoista oli neuvostoajoilta peräisin olevat stalinistiset monumentit, joita oli yllättävän paljon.

Viikatemies-liikennemerkkejä emme löytäneet, vaikka Rambo ja Bergie kovasti yrittivät muistella, että missä kohdin matkaa niitä on aikaisemmin ollut. Muita kummallisia liikennemerkkejä oli sitäkin enemmän, muutamana mainintana mm peräänajomerkki sekä auton eteen lentävistä jalankulkijoista varoittava merkki. Tien varsilla oli lisäksi paljon ristejä, joista osa oli enemmänkin pyhättöjä, kuin pelkkiä muistomerkkejä. Muutaman neliömetrin kokoisia aidattuja kukka-asetelmia, joiden keskellä oli joko korkea risti tai pyhimyspatsas. Perille saavuttuamme kuulin isänniltämme, että juuri vähän aikaa sitten oli ollut joku katolinen juhla, jolloin muistomerkkejä on käyty koko suvun voimin koristelemassa.

Kaikki on jotakuinkin uskomattoman halpaa, hotelli maksaa noin 25 € per pää viikonlopulta, hodari ja kokis on huolttiksella hieman yli euron. Kaikki on käytännössä vähintään puolet halvempaa kuin Suomessa.

Lähtö hieman viivästy, koska piti vielä käydä katsastamassa toinen autoista. Leima paperiin ja lautalle, lahden yli Viron puolelle ja sen jälkeen rautaperseilyä lantikan kyydissä. Vauhilla Viron ja Latvian läpi, kunnes kolmen maissa aamuyöstä, noin 70 kilsan päässä Puolan rajasta ruvettiin etsimään motellia, jossa ottaa hieman unta palloon myös kuskeille. Aamulla herätys varttia vaille yheksän, suihkuun ja takasin autoon. Puolan puolelle ja kohti Varsovaa, josta jatketaan Poznaan. Tätä kirjoitettaessa ajellaan peltojen keskellä, Lubiane-nimisen kylän läpi ja odotellaan viikatemies-liikennemerkkejä.

Suomen mäkiin tottuneena tämä maa näyttää liiankin tasaiselta. Pellot jatkuu silmänkantamattomiin ja erinäisiä mäkiä näkyy todella harvassa. Luultavasti sen takia tiet ovat melkein luotisuoria ja kunnossa olevilla tieosuuksilla ajaminen rupeaa muistuttamaan.

Nyt sunnuntaina sitten matkasin puolen päivän jälkeen Veikkolaan motaria ja yhtäkkiä tehot hävis. Pyörä oli kuitenkin käynnissä, koska takapyörä ei lyönyt lukkoon (onneksi, vauhtia oli kuitenkin se 120 km/h). Painoin kytkimen pohjaan, jolloin pyörä sammu. Samantien sitten painamaan starttinappullaa, jolloin pyörä kako pari kertaa ja lähti käyntiin. Ja matka jatkui. Kunnes Veikkolan liittymän kohdalla uudestaan sama rulianssi.

Tämän jälkeen pyörä toimi ku junan vessa seuraavat parikyt kilsaa, kun ajoin Veikkolasta faijalle, faijalta kummisedälle ja sieltä takas faijalle. Lähdin sitten hieman ennen ysiä kotiinpäin vanhaa tietä ja koko matka meni ihan kuin ennenkin. Kunnes tulin Bembölen risteykseen, jossa pyörä sammui, kun painoi kytkimen pohjaan. Yritin startata, mutta ei mitään, sahaa vaan. Työntelin pyörän risteyksen sivuun ja jatkoin sahaamista. Ei mitään. Työntelin pyörän sitten pois koko risteysalueelta, noin 100 metrin päähän rauhallisempaan paikkaan.

Potta pois päästä ja ihmettelemään. Kaikki liittimet näytti olevan kiinni, joten jatkoin sahaamista. Starttaaminen lupas, mutta pyörä ei pysyny käynnissä kolmea sekunttia kauempaa. Jossain vaiheessa pyörä sitten lähti käyntiin hurraahuutojen kera. Hieman kierroksia koneeseen ja kaikki tuntui toimivan taas hyvin. Hetken käyttämisen jälkeen pyörä pois päältä ja piti ruveta tekemään päätöksiä. Soitin sitten kaverille, että kerkeekö se hakemaan mut huollon pihasta pois. Siitä sitten potta takas päähän ja suunnaksi kilsan päässä oleva huoltofirman parkkis.

Pyörä jäi nyt huollon pihaan, pitää soitella, että saavat selvittää, mikä on vikana. Muutenkin se ois menny huoltoon keskiviikkona, tosin vaan renkaiden vaihtoon, mutta kuitenkin. Onneksi tulevan viikonlopun Puolan reissu ei tapahdukkaan pyörillä, vaan mennään kaikki yhellä isolla autolla. Ois voinu hivenen ketuttaa lähtee tolla ajelemaan puoltatoistatuhatta kilsaa yhteen putkeen, kun ei oo varma, että pääseekö Veikkolastakaan kotiin.

Painelin sitten sisälle ja oli vielä pakko mennä parvekkeelle ihmettelemään näytelmää. Rapun edessä menevä suora asfalttipätkä toimi lokkien kiitoratana pihalle ja pois. Muutaman kymmenen lokin parveillessa pihalla, aina jonkun lähtiessä ja jonkun tullessa, näytti aivan siltä kuin joku olisi ollut lennonjohtotornissa kertomassa, että millon kiitorata on tyhjä. Lokeilla oli selkeästi nousuvuorot ja jonkun ollessa kiitoradan toisessa päässä tiellä olevat lokit kipittivät nopeasti pois alta ja vasta kun rata oli tyhjä, lokki lähti nousuun. Ja hetken päästä joku laskeutui samaa rataa. Ja kaikki tapahtui täysin äänettömästi

Itse rakennus meni yllättävän hyvin, vaikka Vesikoitten tapa tehdä asioita on hyvinkin erillainen kuin meillä. Ja kun vielä ottaa huomioon, että vesikko-johtajat ovat kaikki lähtöisin eri lippukunnista, niin heidän omankin johtajiston kesken on paljon erimielisyyksiä tavoista ja lopputuloksesta.

Oli sinällään kiva nähdä leiripaikka näin alkukesästä, ihan siksi että osaa varautua siihen, miltä leiripaikalla näyttää kun itse pääsemme sinne. Ja mikä parasta, sai nähdä taas vähän erillaista lippukuntakulttuuria. Itsellämme on rakentamisessa tapana käyttää paljon lautaa ja nauloja, Vesikoilla ei ole tulossa lautaa laisinkaan leirille. Mukana oli kaksi pöytälevyrullaa sekä kaksi pinnoitettua lastulevyä keittiön tasoiksi. Kaikki muut tasot tehtiin riusta ja kiinnitettiin köytöksillä (lukuunottamatta muutamaa väliaikaisratkaisua, jotka laitettiin nauloilla kiinni).

Eilen, kun tulin himaan, oli tarkotus laittaa kamat kuntoon, nukkua hetki ja sitten keretä tekemään vähän töitä. Ketuikshan se sitten meni, heräilin joskus ysin jälkeen sängystä, enkä enää saanu ittestäni millään irti tehdä mitään hommia. Noh, nyt on ainakin pikkasen sitten nukuttua pankkiin.

Tuli taas eilen ihmeteltyä ihmisten halua valittaa valittamisen vuoksi. Postiluukusta oli kolahtanu meidän leirin toka leirikirje, jonka mukana ollut ajo-ohje aiheutti ihmisissä hirveitä ongelmia. Ajo-ohjeessa oli puutteensa ja hämäryytensä, mutta oli älytöntä kuunnella, kun kolme ihmistä avautuu enemmänkin periaatteen vuoksi ja kun tuossa tilanteessa oli vain ja ainoastaan yksi järkevä vaihtoehto, eli tehdä uusi ohje ja postittaa se joko kaikille vanhemmille, tai sitten laittaa sytykkeeseen. Siinä piti sitten selittää muutamalle ihmiselle, että mikä on Valtatien, Valtatie 6:sen ja Kuutostien ero. Mutta kai se on taas kerran todettava, että ihmisten halu valittaa on suurempi kuin halu tehdä.

Kyseistä kokousta oli kerennyt odottamaan jo jokusen päivän, ja kerennyt arvuuttelemaan paikallaolijoita sekä kokouksen kulkua. Yllättävän hyvin osui omat ennustukset paikkaansa. Samat henkilöt siellä puhuivat toistensa päälle, kuin ennenkin, myöhässä paikalletulijatkin osasin arvata, yhtälailla kuin ne, joilla soi puhelin kesken kokousta. Kai sitä sitten on oikeesti oppinut puheenjohtajan pallilta näkemään ihmiset niin hyvin, että osaa nykyään arvata, missä vaiheessa oma puhe keskeytetään kenenkin toimesta, oli sitten sillä keskeyttäjällä aihetta tai ei. Itse nyt en kovin monesti jaksa sanoa keskeyttämisestä vastapelureille, varsinkaan kun kyseiset henkilöt ovat aina ne samat, jotka eivät osaa keskittyä hetkeäkään lippukunnan tulevaisuutta koskeviin asioihin, vaan haluavat jauhella jostain aivan muusta. Toivottavasti Sonjan pinna kestää syksyllä näitä ihmisiä vähintäänkin yhtä hyvin kuin omani, tai sitten Sonjalla tulee olemaan suuri työ ihmisten hiljentämisessä.

Viime viikolla oli pidetty palaveria kaupungin kavereitten kanssa koskien koloamme. Saimme käskyn putsata pannuhuone kaikesta palokuormasta mahdolisimman nopeasti. JN:ssä sitten mainitsin asiasta, että sille pitää jotain tehdä ja kokouksen päätyttyä osa meistä rupesi asialle tekemäänkin jotain. Oli järkyttävää taas kerran katsoa, kun ne JN:n äänekkäimmät keskeyttäjät ja myöhästelijät pakenivat taas kerran paikalta, kun pitäisi tehdä jotain oikeasti. Siinä sitten se sama vanha porukka siivosi pannuhuonetta ja varastoa, sääti kolon pihaa ja valmisteli ensi viikon sepelinlevitystä. Mutta tätähän tämä partio on, jotkut tekee ja toiset tulee siivellä.

Viikonloppu kokonaisuudessa oli harvinaislaatuinen. Perjantaina oltiin Hämeenlinnassa katsomassa Stand Up-festivaaleja, lauantai meni makoillessa ja oleskellessa, sunnuntaina sitten askarreltiin koko päivä isolla porukalla hääjuttuja. Enpä olisi uskonut kärhentäväni sukkapuikolla paperinarua, mutta nyt sekin on koettu.

Eilen vaihdettiin pariin autoon renkaat ja asenneltiin ne kahvasuojat bemuun. Kyllä niistä tuntuu hyötyä olevan, näpeille ei tuu viimaa enää läheskään niin paljon. Vaihettiin yhessä vaiheessa Satkun kanssa pyöriä hetkeks, ihan vaan testiks ja kyllä se ER-5 tuntu pieneltä. Tärkeämpää tässä vaihdossa tais tosin olla se, että Satku pääsee kokeilemaan isompaa enduroa.

Kalle kirjotteli blogissaan vallan käytöstä otsikolla luonnonlakeja. Itsellä ollut osaltaan samantyyppisiä mietteitä, varsinkin avoimesta johtamisesta ja päättämisen jakamisesta hierarkkisessa organisaatiossa. Jos johto toimii kaukana ylhäällä ja vaan ilmoittaa päätöksistä, tulee runtua alempaa. Sitten kun ollaan avoimia ja tiedotetaan kaikesta sinne alempaan portaaseen, päätöstä joudutaan odottamaan älyttömän kauan, eikä monesti sitä tulosta saada ollenkaan, kun alempi porras odottaa johdolta toimenpiteitä. Ja runtua tulee jostain toisesta suunnasta, koska päätöstä ei saada aikaiseksi. Viimesen vuoden aikana ollaan lippukunnassa kalisteltu sapeleita aika tavalla tästä johtamisesta ja itselläni on tähän vain yksi lopputulema. Teit mitä tahansa, niin aina tulee runtua, joten kaikista helpointa on tehdä ne päätökset mahdollisimman pienessä porukassa, koska silloin päästään helpommin haluttuun lopputulokseen. Karua.

Kallen kirjotelman mukaan SP on siis nyt piirtämässä piirirajoja uusiksi, kun yritetty piirien omaehtoinen yhdistyminen ei tuottanut tulosta. Olin jo jonkun aikaa odotellutkin tätä. SP siis oli yrittänyt avointa johtamistapaa, eli antaa piirien itse päättää, mitä tehdään ja keiden kanssa kenties haluaisivat yhdistyä, jotta päästäisiin parempaan toimintaan. Ongelmana tässä on se, että ne toimivat piirit eivät halua yhdistyä niitten toimimattomien piirien kanssa. Pitää vaan toivoa, että kaikki piirit lähtevät mukaan kyseiseen SP:n malliin, sitten kun se on nähtävillä.

Lainasin viikko sitten Satkun veljeltä rullaluistimet ja tänään niitä pääs oikein käyttämäänkin. Minä rulliksilla ja Satku könkelillä suunnattiin meiltä Biltemaan ettimään niitä kiinnikkeitä ja sieltä sitten kahvitauon kautta kotiin. Tuli oikein hiki matkalla, eli pitäs varmaan vähän enemmänkin tota urheilua harrastaa. Matkan varrella oli yks paha ylämäki, jonka laella piti pitää taukoa, ku keuhkot rupes piiputtaa. Noh, toivottavasti se teki vaan hyvää, pitäs vaan ottaa tavaks tehä vähintään pari kertaa viikossa jotain urheiluun viittaavaa, jotta pysyis kunnossa.

Illalla piti mennä kuudeks kaverin synttäreille, mutta nukuttiin sitten molemmat näppärästi vuorotellen päikkäreitä snookkeria kattellen. Oli jännä matsi Fu:n ja Ebdonin välillä,  josta kolme viimestä framea katottiin vuorotellen. Eli toinen katto puolnukuksissaan ja toinen kuorsas ihan rehellisesti. Tuli sitten vähän kiire päästä Leppävaaraan, ku todettiin että kello on yli kaheksan ja matsi oli selvinny (Ebdon meni siis jatkoon).

Huomisen agendana ois tehä lippukuntalehden viimesimmät muutokset, pari duunihommaa ja sitten mahollisesti käydä moikkaamassa faijaa. Lisäks pitä tutustua Mediawikin asentamiseen. Toivottavasti aika riittää.

Asentelin jouluna saamaani tankkilaukkia kiinni pyörään ja se sopii täydellisesti tohon bemuun. Siisti vekotin, sopii paikoilleen ku valettu.

Käytiin illalla Sanderi_z:n ja ITTNA:n kanssa kääntymässä keskustassa ihmettelemässä Skutta-leiriä, mikä oli sijoitettu VR:n makasiinien ja Sanomatalon väliin. Mielenkiintonen kompelksi ja nyt on sen jälkeen käyty IRC:ssä kovaa keskustelua sen PR-arvosta ja muusta siihen liittyvästä. Tapahtumapäivä oli ilmeisesti ollut todella onnistunut PR-tempaus, jolla oli oikeasti tavoitettu paljon ihmisiä. Nyt kun vielä nähdään, että mitä se aiheuttaa.

Paljon partiota ja unettomia öitä. Ilmeisesti sitä stressaa liikaa töiden, partion ja häävalmisteluiden takia, koska öisin ei saa unta ja sitten kun se uni tulee, niin sitä heräilee jatkuvasti. Päivällä on sitten ihan tiltissä, eikä töiden teosta meinaa tulla yhtään mitään. Toivottavasti sitä sais mahdollisimman nopeasti itsensä takaisin kartalle ja aikataulut kuntoon.

Vastaus, mihin olen aikaisemminkin päätynyt, on hyvinkin selkeä. Ne iloitsevien lasten ja nuorten kasvot, kun he ovat oppineet jonkun uuden taidon. Ne nauravat suut siellä kolon pihalla kokousesta lähtiessä. Ne säihkyvät silmät, kun pientä kolkkaa tai nuorta vartiolaista on kehuttu hyvästä suorituksesta. Ne väsyneen pojan tai tytön toteamukset leiriltä tullessa äideille ja isille, joiden pääsanoma on, että seuraavana vuonna uudestaan, kun oli niin hauskaa.

Kiitosta tässä toiminnassa harvoin kuulee ja silloinkin kun sitä tulee, se on yleensä kummallisessa paketissa. Itselleni se paras kiitos on kuitenkin juuri nuo yllä mainitsemani asiat. Se on johtajan osa. Samaisesta syystä johtajat syövät leireillä ja retkillä viimeisenä. Antavat vaikka ne viimeisemmätkin vaatteensa päältään lämmittämään nuorempia. Kantavat kisoissa pienempien kamoja, vaikka oma selkä on katkeamispisteessä.

Siinä sivussa johtaja saa kyllä jotain muutakin itselleen, eli juuri sitä kaveriporukkaa, joista suurimman osan kanssa on tullut oltua pienestä kolkasta tai sudenpennusta saakka. Karttuu myös taitoja esim. sorminäppäryyden, johtamisen, paperinpyörittämisen ja monen muun asian suhteen. Puhumattakaan niistä perus erätaidoista, joita ainakin itse haluan painottaa ja jolle tielle Kipinätkin on lähtenyt jo heti alkumetreillä. Mutta ainakaan itselleni mikään näistä ei olisi mitään ilman noita yllä sanottuja lapsilta tulevia epäsuoria kiitoksia.

Olen itse huono ihminen kiittämään muita. Aina hetkittäin sen tajuaa ja ehkäpä jopa osaakin (lue: hetkellinen mielenhairahdus), mutta liian usein johtajiston kesken asioita tehdessä se kiitos unohtuu sieltä lopusta, vaikka se kuinka siellä seisoisikin sanonnoissa. Tahdonkin nyt kiittää kaikkia niitä kanssapartiolaisia siitä, että olette mukana tekemässä tätä duunia niitten lasten ja nuorten eteen.

Kiitos!

Käytiin Atten kanssa hakemassa ne iltapäivästä, jonka jälkeen muutaman mutkan jälkeen paineltiin kololle nitomaan ne. Piti tosin eka metsästää nitoja, joka soveltuisi tuohon.

Vähän yli tunti väännettiin ja nyt ne sitten on valmiina jaettavaksi.

Päätettiin hoitaa jakaminen niin, että aina jompi kumpi meistä käy vartion kokouksessa hoitamassa tuon jaon ja samalla selvittämässä porukalle juttuja siitä. Lähinnä siis että tajuavat kaikki tosiaan päällystää sen suorituskirjansa ja niin edelleen. Tarkoitus olisi, että kahden viikon sisällä olisi kaikilla Kipinöillä oma kirjansa.

Tuon voisi kääntää niinpäin, että "luuletko että partiota tekemällä voi parantaa maailmaa? En tiedä onko näin, mutta ainakin yritän tehdä sitä oikein päin."

Piirinjohtajamme Kalle oli vastannut minun vastaukseeni omassa blogissaan ja nappan nyt sieltä yhden kappaleen

---clip----
Mitä tulee partio-ohjelmaan, kuten tiedät, lippukunta voi toki tehdä oman ohjelman, niin kauan kuin se perustuu yhteisiin partion periaatteisiin.
---/clip----

Partion yleisiin periaatteisiin... niin, mitä ne nyt sitten oikeasti ovat. Onko kyse siitä mitä lukee SP:n peruskirjassa. SP on määrittämässä omia kasvatustavoitteitaan uusiksi parhaillaan, jonka tarkoitus on ilmeisesti avata tuota peruskirjassa olevaa kuviota. Vai tarkoitetaanko partion yleisillä periaatteilla sitä mikä on luettavissa Partiopojan kirjassa.

Herää myöskin kysymys, että kenellä on oikeus määrittää ne partion perusperiaatteet. Järeä on aikoinaan saanut kovaa noottia SP:ltä, kun käyttämämme loppututkintovaatimukset ovat liian vaativat. Tutkintovaatimuksia tehneelle porukalle vaatimukset olivat partion perusperiaatteiden mukaiset ja siksi ne ovat edelleenkin voimassa. Onpa muutama lippukunta jopa kopioinut kyseiset paperit omaan käyttöönsä muuttamalla pelkästään lippukuntien nimet.

Sitten tuosta ohjelman tekemisen vaativuudesta. Nyt kun kerta Järeän kanssa ollaan tekemässä tuota suoritusohjelmaa, tein pieniä laskutoimituksia liittyen työn määrään.

SP:n ohjelma:
Suorituskirja:        104 sivua
VJ:n käsikirja:       393 sivua

Eräohjelma (Koroisten ritarit):
Suorituskirja:        48 sivua (KKp:n versio 60 sivua)
VJ:n käsikirja:       220 sivua

Sisältää myös paljon kuvamateriaalia, jonka käyttämisestä omissa versioissa olen muutamaan otteeseen tiedustellut lupia SP:n suunnalta. Vastaus on ainakin tähän asti ollut selkeästi kieltävä. Eli kun lippukunta lähtee jotain tekemään ihan itse, sitä saa olla aika yksin niitten hommien kanssa. Kuinka monella lippukunnalla tai lippukuntaryhmittymällä on oikeasti resursseja tehdä semmoista suoritusohjelmaa itselleen, joka pystyisi nuorien VJ:den silmissä taistelemaan SP:n suht nätin näköistä kirjaa vastaan. Ne VJ:t kuitenkin sitä suoritusohjelmaa käyttävät ja määrittävät sen vaatimustason ulkonäön suhteen.

Eilen istuskeltiin maraton-kokouksessa kololla määrittämässä lippukunnan tarpeita uudesta suoritusohjelmasta. Kokous venähti kaksituntiseksi ja keskustelu muuttui välillä lieväksi huutamiseksi ja hyvin kovaksi henkien taistoksi erimielisyyksien tullessa pintaan. Kyseinen kokous oli taas niitä hetkiä, minkä jälkeen jää ihmettelemään, että miksi sitä on valinnut itselleen elämäntavaksi partion. Suurimmat erimielisyydet tosin aiheutu lähinnä siitä, että sanoja tarkoitti ihan eri asiaa, kuin miltä sai sen kuulostamaan vastapuolen korvassa.

Kokousrupeaman jälkeen rupesin taas miettimään paljon, että miksi tätä elämäntapaa jatkaa yhä edelleenkin. Mitä tästä saa itselleen? Onko syynä kaverit, joista suurin osa on partiolaisia tai entisiä partiolaisia? Miksi sitä pitää ihmisen olla niin sekaisin, että on vielä kaiken lisäksi menossa naimisiin partiolaisen kanssa.

Yksi uskomattomin juttu eilisessä maraton-kokouksessa oli se, että kun kerroin ihmisille näistä laskutoimituksista, ensimmäinen vastaus oli mallia "no ei noi voi pitää paikkansa, kun ei noita sivujakaan tulisi olemaan noin paljoa". Kysyin sitten, että mitä ihmiset ovat sitten ajatelleet sen sivumäärän olevan. Paljastui aika selkeästi, että kukaan ei ole miettinyt pätkääkään sitä. On siis vaan lähdetty soitellen sotaan.

Tai pikemminkin, lähetetty etujoukot soitellen sotaan.

Ajatusleikki on sinänsä hauska, koska hyvin monesti törmää tilanteeseen, missä uusi tuttavuus kuullostaa juuri siltä kuin hän näyttääkin. Myöskin ihmisen vaatetus paljastaa paljon, koska ihmiset yleensä pukeutuvat itsensä näköisiksi ja oloisiksi. Suurin ongelmaryhmä tämmöisessä mietinnässä ovat bisnesmiehet, jotka vaatetuksen osalta näyttävät yleensä melkein samanlaisilta. Ainoastaan palkkatasoa voi päätellä vaatemerkkien suhteen. Lisäksi käytetty partaveden määrä paljastaa paljon suhtautumista kanssaihmisiin, varsinkin metrossa ja ruuhkabusseissa matkustettaessa.

Ilmeet nyt tietenkin paljastavat mielentilaa, surun ja murheen sekä suuret ilot erottaa selvästä, kuten myös stressin. Sanonta "silmät ovat sielun peili" pitää paikkansa paremmin kuin miltä se ensin kuullostaa. Vihainen ihminen voi vaikka kuinka vääntää naamaansa hymyyn ja ystävällisyyteen, niin silmät paljastavat hyvinkin helposti. Ja ollessasi todella iloinen, on todella vaikeata näytellä suuttunutta ja murheellista. Kannattaa joskus kokeilla peilin edessä.

Nousin metrosta rautatieasemalla noustakseni Kiloon menevään junaan. Ihmiset tungeksivat ulos metron ovista, kun samalla kiireisimmät jo tunkevat vaunuun sisälle. Massa velloo rullaportaiden suuntaan hirveänä kilpajuoksuna. Kolme rullaporrasta matkalla ylöspäin. Mutta samantien kun rullaportaisiin pääsee, ihmisten liike lakkaa. Hyvin harva rynnii ohi vasenta kaistaa käyttäen. Perille ehtimistä tärkeämpää taitaa ollakkin se liikkeellä oleminen. Onhan se rullaportaissa paikallaan seisominenkin liikkeessä olemista.

Asemalla hirveessä kiireessä eri suuntiin ryntääviä ihmisiä on myöskin hauska ihmetellä. Joskus on tullu ihan istahdettua penkille seuraamaan, miten ihmiset toimivat ruuhkassa. Sen vellovan massan katsominen on jotenkin rauhoittavaa, niin kauan kun siinä ei tarvitse itse juosta mukana. Ikävä kyllä sitä joutuu ite melkein heti nousemaan ylös ja liittymään oravanpyörässä juoksevien ihmisten joukkoon ja toivottaa onnea niille, jotka voivat jäädä istumaan ja tarkkailemaan.

Istuttiin kaverin ja Satkun kanssa iltaa meillä perjantaina ja jauheltiin partiopolitiikkaa pitkälle yöhön. Saatiin myös käytyä aika pitkällistä keskustelua partiowikin käyttötarkoituksesta.

Lauantaina aamusesta tuli vähän tehtyä töitä ja kun Satku kerta oli mettässä, ni rupes itekki tekee mieli. Lähettiin sitten Santun kanssa ex temporee-reissulla Mustalammelle. Tuli testattua makuupussilakanaakin, jonka ostin tossa pari viikkoa sitten. Ens talveks joutuu kyllä ostaa ihan uuden makuupussin, tai sitten toi nykyinen pitäs pestä.

Aamulla löydettiin joku todella kummallinen lintu, nimeks vois antaa vaikka herätyskello-lintu. Molemmat herättiin siihen mekastukseen ja mä rupesin kovasti kaivelee kännykkää, jotta sais herätyskellon sammuksiin. Ei kyllä keretty näkemään sitä lintua, eli ei voi sanoo, että mikä se oikeesti oli.

Uuden pöytäkoneen myötä pistin kaikki musiikit koneella järjestykseen ja totesin sen järjettömän määrän, mitä sitä poppia on kerenny kertymään koneelle vuosien varrella. Useamman kymmenen päivän kokoelmassa on paljon kamaa, jota en ole kertaakaan kerennyt kuuntelemaan. Tuohon musiikkikokoelman kahlaamiseen tuo Shuffle on äärimmäisen hyvä vekotin, illalla ramdomilla Shuffle täyteen ja avot; työmatkalla tulee kummallisia ahaa-elämyksiä, kun napeista kuuluu ennen kuuntelematonta poppia. Illalla sitten Shuffle takas koneeseen kiinni ja ihmettelemään, että mikäköhän se hyvä biisi oikein oli.

Työkaveri toimitti pari kuukautta sitten dvd:llisen trip-hoppia ja ambienttia, jota on töissä istuessa tullu kahlattua läpi. Kasassa oli yksi todella mukava uusi tuttavuus, nimeltään Lamb. Määritelmä trip-hop ei ole minulle sanonut aikaisemmin oikeastaan mitään, mutta tuon Lambin kuuntelun tuloksena tahtoo lisää samanlaista.

Perjantaina oli nopea tietoisku piirin Sytyke-toimikunnasta ja heidän tavoitteistaan. Ideana Sytyke-toimikunnalla on olla tukemassa lippukuntia kasvamistavoitteissa ja perustaa uusia lippukuntia sitä tarvitseville alueille.

Tietoiskussa oli kolme pääkohtaa:
1. Partiolaisten määrä vähenee
2. Lippukuntien kokoa on kasvatettava
3. Suunnitelkaa lippukuntien toimintaa pitkällä aikavälillä

SP:n tavoitteena on saada kaikista Suomen 7-17 vuotiaista lapsista ja nuorista 9 % partiotoimintaan. Tällä hetkellä PäPan alueella kyseisestä ikäryhmästä partiossa on noin 7 % ja koko Suomessa hieman vähemmän. Toimikunta näytti paljon erillaisia tilastoja eri ikäryhmien liittymisistä ja eroamisista sekä Suomen ja Päpan mittakaavoissa jäsenmäärän kehitystä viimeisen kymmenen vuoden ajalta ja hieman myös ennustusta tulevasta. Tilastojen valossa tilanne näytti hyvinkin huonolta, vuoteen 2020 mennessä jäsenmäärä olisi puolittunut, jos mentäisiin samalla vauhdilla alaspäin, kuin nyt.

Powerpoint-showssa vilahti seinällä karuja ennustuksia, mm lippukuntien kokojen kehityksestä. Viiden vuoden ennustuksessa kolmasosa lippukunnista hiipuu, kolmasosa pysyy samankokoisena ja kolmasosa kasvaa. Tämän yhteydessä esitettiin kysymys, että mihin sinun lippukuntasi haluaa kuulua näistä. Muutamassa muussakin kohdassa toimikunta esitti vastaavanlaisia kysymyksiä, jotka moni kuulijoista saattoi ottaa syyttävänä ja painostavana kysymyksenä.

Toimikunnalla oli kunnianhimoinen tavoite lisätä jäsenmäärää ja siinä sivussa ilmeisesti myös lippukuntia. Toiveena oli, että jokainen lippukunta ottaisi viisi sudenpentua (tai kolkkaa) enemmän vuodessa toimintaan mukaan. Mutta missään vaiheessa (muuten kuin kerran sivulauseessa) ei mainittu mitään toiminnasta tai sen laadusta. Tärkeintä oli selkeästi siis se jäsenmäärän kasvu.

Tarkemmin ajatellen näinhän se piirin ja SP:n kannalta on ollutkin pitkään. Enemmän jäseniä tarkoittaa enemmän rahaa ja enemmän julkisuutta. Tämä taas on selkeästi piirille ja SP:lle vain ja ainoastaan positiivinen juttu. Ikävä vaan, että se jäsenmäärän kasvu tällä tavalla saattaa helposti huonontaa toiminnan laatua.

Itse en keksi, että miten pitkällä tähtäimellä ajateltuna tuo vuodessa viiden uuden jäsenen ottaminen vaikuttaisi jäsenmäärän kasvuun. Tilastot näyttävät aika selkeästi, että 9-11 vuotiaista partiossa on noin 12 %. Ongelmana on pitää ne mukana ja mielestäni sitä ei saada tapahtumaan kuin mielekkäällä ja tasokkaalla toiminnalla. Partion on pystyttävä kilpailemaan muiden harrastusten ja ehkä myös koulunkin rinnalla. Partion on siis annettava enemmän näille 12-14 vuotiaille, joilla oli suurin eroamisprosentti. Jos nämä saadaan pidettyä mukana muuta vuosi pidempään, on enemmän johtajia. Mitä enemmän näitä nuoria johtajia on toiminnassa mukana, niin sitä enemmän voidaan ottaa uusia jäseniä. Käsittääkseni hyvin harvalla lippukunnalla PäPan alueella on johtajista ylitarjontaa, johtajapula kun tuntuu vaivaavaan kaikkia.

Tosin, niissä muutamissa lippukunnissa PäPan alueella, joissa ei minun kuulemani mukaan ole hirveätä johtajapulaa ja toiminta on muutenkin tasokasta, on melkeistään järjestäen käytössä joku muu suoritusohjelma, kuin SP:n ohjelma. Suoritukset ja ohjeistukset on voitu räätälöidä lippukunnan omien tarpeitten mukaan ja muutenkin tällä on pystytty korjaamaan niitä SP:n ohjelman epäkohtia ja liiallista valinnaisuutta. En ole sanomassa, että SP voisikaan tehdä partio-ohjelmaa, joka sopisi kaikille Suomen lippukunnille, mutta sitä nykyisen ohjelman valinnaisuutta voisi hieman rajata. Tai sitten tehdä muutama hieman toisistaan eroava ohjelma, josta lippukunnat, joilla ei ole resursseja tehdä omaa, voisivat valita itselleen parhaiten sopivimman.

Tai sitten SP:n ja piirien pitäisi tukea lippukuntia niissä omien ohjelmien tekemisessä. Auttaa voisi monessa asiassa, esim. antaa selkeästi kaikki oikeudet materiaalin kopioimiseen ja muokkaamiseen sekä tehdä valmiita sopimuksia painotalojen kanssa, jolloin kustannukset tippuisivat. Edes jompikumpi näistä toimenpiteistä varmasti pienentäisi kynnystä tehdä se itselleen parhaiten sopiva. Väitän, että pitkällä jänteellä tämä parantaisi toiminnan laatua ja tätä myöten toisi myös niitä kauheasti kaivattuja jäseniä lisää.

Tapahtuman aikana hyvin monessa yhteydessä jonkun järkkärin suusta tuli ratkaisuna johonkin ongelmaan lippukuntien perustaminen ja että kuinka se Sytyke-toimikunta antaa tukea tässä asiassa. Nämä kommentit tulivat semmosisssa yhteyksissä ja siltä kuullostavina, että se lippukunnan perustaminen on ihan helppo homma. Kipinöissä on nyt ollut toimintaa kymmenen vuotta ja pikkuhiljaa aletaan olla siinä pisteessä, että lippukunta pyörii omalla painollaan eteenpäin. Satkun lippukunta on viisvuotias ja perustajilla (joita mukana on enää muutama) on selkeä käsitys, että se vie vielä viisi vuotta heidän aikaansa. Eli se lippukunnan perustaminen on about 10 vuoden projekti. Eli ei se ihan niin käden käänteessä käy, kuin miltä se saattaa kuullostaa, kun sanotaan että ”perustetaan lippukunta”. Ikävä vaan, että Sytyke-toimikunta saa sen kuullostamaan liian helpolta.

Sitten tästä lippukuntien tukemisesta piirin toimesta. Aika vähän sitä on tuntunut tulevan, alussa tuli joku tavarapaketti, mutta siihen se tuki onkin tainnut jäädä. Meidän ei ole tarvinnut suoraan kysyä apua kuin kerran tai kaksi, mutta silloinkin vastaukset ovat olleet aika tympeät ja yksiselitteiset: ”kysykää naapurilta apua”, ”ai, teillä on kolo ehkä menossa alta, no voi voi, yrittäkää pärjätä”. Siihen se avun kysely onkin sitten jäänyt ja loppujen lopuks ollaan pärjätty vallan mainiosti omin voimin.

Mutta oli siellä tapahtumassa paljon hyvääkin, opin pari uutta leikkiä, sain taas pari uutta tuttua ja tuli sitä tanssittua ”passi ja hammasharja”-tanssiakin hetkellisesti. Extemporee-lumikenkälenkki aurinkoisena päivänä, saunominen ja iltanuotiolaulujen kuuntelu makuupussisssa makoillessa oli erittäin rentouttavaa ja ainakin itse sain hieman lisää virtaa. Kiitoksia järkkäreille, tapahtuma oli kaikenkaikkiaan mukava.

Wikin ideahan on olla avoin ja ilmainen nettisanakirja, jonne kuka tahansa voi käydä kirjoittamassa artikkeleita. Ongelmana tässä on tiedon oikeellisuus, kuka tahansa voi käydä kirjottamassa mitä mieleen juolahtaa. Onneksi tosin vanhat artikkelit jäävät muistiin, ellei ylläpito poista niitä.

Sanderi_z oli eilen käynyt erään tamperelaisen SP-aktiivin kanssa taistelua mm asiasta, että kuuluvatko kolkat historiaan. Sanderi_z entisenä kolkkana tietenkin oli sitä mieltä, että ei kuulu, koska kuitenkin aika moni sitä käyttää vieläkin, vastapuoli taas oli toista mieltä. Sama SP-aktiivi oli päättänyt laittaa partiolain historia-luokituksen alle. Hyvinpä sielläkin tiedetään asiat, kun tuo laki on kuitenkin se mitä kaikki muut maat käyttävät. Onko Suomen ympyrät sitten niin suuret ja mahtavat, että meidän ei tarvitse välittää partion kohdalla semmoisesta asiasta kuin alkuperäiset perusteet partioliikkeen perustamiselle.

Juttelin tänään erään vanhemman toimarin (Toimen Pojat, kauniaisista) kanssa tuosta wikiympyrästä ja kauhukseni totesin, että entiselle projektipäällikkölleni, yli 30 pitkän linjan partiolaiselle, joka on ollut mm PJ-kurssin johtajana, ei ollut tullut mieleenkään, että muu maailma käyttää partiolakia. Vielä kauheempi asia oli kyseisen herran suora toteamus, että he aikovat käyttää partiosanakirjaa omana historiikkityökalunaan. Ideana on siis rakentaa tuonne partiowikiin toimareitten historiikki, editoida sitä siellä ja sitten julkaista se muualla. Lisäksi kyseisessä wikissä on nähtävillä mm kaikille toimareitten vartioille perustettuna oma sivunsa.

Ei näin. Tämä ei todellakaan ole wikin idea. Se voi kyllä toimia ihan hyvin työkaluna tommoiseen, ongelma on ehkä ennemmin siinä, että partiowiki on sanakirja, josta pitäisi löytyä perustiedot partiosta ylipäätänsäkkin ja sitten ehkä perustiedot lippukunnista. Ne vartioiden sivut kuuluvat sinne lippukunnan omille sivuille (varsinkin toimareilla, jotka ovat kovasti retostelleet niillä). Noh, epäilempä että toimareittenkin päivitysinto lakkaa jossain vaiheessa, kun päivitettäviä paikkoja on kaksi. Tai sitten toimarit siirtyvät kokonaan käyttämään tuota partiowikiä omien sivujensa sijasta.

Tämä taitaa olla tämmöisten avoimien ympäristöjen ongelma, aina löytyy joku tampio, joka ei ymmärrä sen avoimuuden ja ilmaisuuden merkitystä ja vetää hommat yli. Pelottavaa tässä oli se, että näinä ylilyöjinä oli ihmisiä, jotka ainakin periaatteessa ovat olleet ihan hyviä tyyppejä. Mutta tätä kai se suomalainen partiointi ja elämäntapa muutenkin on, itsekästä ja ajattelematonta. Tiedä häntä, säälittävää tuommoinen ainakin on.

Noh, palaute ei ollut ihan siihen malliin kirjoitettu, kuin oletin, varsinkin ottaen huomioon tuo viimeinen lause, jossa oletetaan kaikkien päpalaisten olevan autuaan tietämättömiä piirien yhdistymisestä. Lisäksi tuohon rahakysymykseen ei vastattu ollenkaan. Juttelin pari viikkoa sitten eräässä tapahtumassa muutaman ei-PäPalaisen vanhemman partiolaisen kanssa asiasta ja kovasti tuntui ilmassa olevan semmoista "ette te päpalaiset ymmärrä mitään muun suomen jutuista". Pelottavinta oli kuunnella pitkää partiouraa tehneiden suusta kommentteja, että "muutama tonni tämmöisessä korttikampanjassa on todella pieni juttu, ei semmosesta pidä mitään meteliä nostaa". Noh, mistä sitten, Taruksen ylijäämästä yritettiin nostaa meteliä, asia torpattiin PartioNeuvostossa muun Suomen toimesta, PäPa ja VSP jäivät rannalle ruikuttamaan. Itse ainakin ajattelin kaikkien viimeaikaisten lupausten pettämisen tuloksena nostaa kissan pöydälle varsinkin niistä pienistä asioista, ihan vaan sen takia, että oikeasti ruvettaisiin asioista keskustelemaan muuallakin kuin suljettujen ovien takana. Se salailu ei kuitenkaan mielestäni ole kovin partiomainen tapa asioiden hoitamiseen.

Lisäksi oli hyvin huolestuttavaa kuunnella näiden vanhempien partiolaisten (yksi heistä istuva piirinjohta) suusta, kuinka muun Suomen ei tarvitse välittää PäPan turailuista ja miksi kuitenkin PäPan pitäisi suurimpana piirinä auttaa ja huolehtia muista piireistä. Samaan hengenvetoon heidän mielestään VSP:n jäsenistö ja äänioikeusmalli on erittäin hyvä ja kaikkien pitäisi ottaa siitä oppia. Tämä malli kun perustuu siihen, että kaikki valta on PJ:llä, eikä lippukunnilla ole äänen ääntä. Kun samaisesta asiasta on puhunut lippukunta-aktiivien kanssa siellä sun täällä, niin mielipide on järjestään ollut, että lippukunnilla pitäisi olla enemmän valtaa kuin vanhoilla PJ-parroilla, jotka eivät ole maksaneet jäsenmaksuaan kymmeniin vuosiin. Herää semmoinen pieni moraalinen dilemma, että missä se oikea partio tapahtuu, siellä vanhojen partojen kahden kilometrin päiväretkissä, vai siellä lippukunnissa. Ne lippukunta-aktiivit ovat kuitenkin ne, jotka sitä hommaa pyörittävät, vaikka eivät olisikaan PJ:tä.

Jännä tunne istua jäähallissa korkeella ja katsella kentällä vellovaa porukkaa. Yleisö oli aika hyvin mukana ja taputukset sun muut huutelut kuulu piippuhyllylle saakka todella hyvin. Viimeisenä biisinä tullut Africa sai ihmiset hoilottamaan sen verran hyvin, että se kuulu jopa bändin yli hetkellisesti.

Keikkan loppupuoli oli aika perinteistä: bändi lopettaa -> muutamat ihmiset nousevat seisomaa ja lähtevät kävelemään pois -> bändi tulee takas ja ihmiset rynnivät takaisin paikoilleen. Hetkeä myöhemmin sama toistuu ihan saman kaavan mukaan. Ihmiset eivät vaan koskaan tunnu oppivan.

Keikan lopetus oli kyllä yksiä parhaimmista, joita olen nähnyt. African soidessa yksi bändin jäsenistä kerrallaan lopettaa soittamisen, kumartaa valokeilassa ja poistuu lavalta. Rumpujenkin lopetettua koko bändi kävelee vielä kerran lavalle kiittämään ja kumartamaan.

Harvinaisen hyvä keikka siis.

Nämä neljä kuukautta on painellu ohi aikamoisella tahdilla ja pakko on todeta, että omalta kannaltani päätös vaihtaa työpaikkaa oli todella hyvä päätös. Nykyisessä paikassa mielenkiinto tehä töitä on tullut takas ja motivaatiota näppiksen näpyttelyyn on ihan eri tavalla ku aikasemmassa lafkassa. Ja juuri se motivaation puute oli yksi syy, miksi halusin alunperin pois aikaisemmasta työpaikasta. Muitakin syitä tosin oli.

Suurin pelko alunperin työpaikanvaihtoon oli se muutos, mitä siitä aiheutuisi. Vanhat hyväksi koetut rutiinit vaihtuvat uusiin, joihin pitää taas opetella. Työvälineet ja tutuksi tulleet työmatkat ja asiakkaat vaihtuvat. Suurimpana menetyksenä kuitenkin ne vanhat työkaverit, joista monen kanssa oli enemmänkin tekemisissä kuin vain töissä. Onneksi joidenkin näitten kohdalla se ystävyys on jatkunut senkin jälkeen.

Ja onneksi nämä uuden firman tyypit ovat yllättävän mukavaa seuraa ja ovat ottaneet mut mukaan porukkaan. Kiitokset heille siis.

Ihmettelin tätä postikorttikampanjaa ja sain tänään tietää, että ne samaiset kortit on lähetetty myös lippukunnanjohtajan apulaiselle ja sihteerille. Eli kolmelle ihmiselle per lippukunta. Lauantaina olitiin lpkja:ni kanssa alustavasti laskeskeltu hintaa pelkästään sillä periaatteella, että se tulisi yhdelle per lippukunta. Nyt summaa jouduttaisiin kertomaan kolmella.

Päätin sitten pistää palautetta SP:lle ja tiedustella kustannuksia. Alla www.uusipartio.fi-sivustolla antamani palaute:

Nyt sitten odotellaan vastausta, toivottavasti joku osaa vastata jotain fiksuakin. Ketuttaa vaan, kun koko ajan joutuu jollain tavalla kritisoimaan kattojärjestöä sen tekemisistä, oli sitten kyseessä suoritusohjelma, partiopaidat tai tämmöinen tiedottaminen.

Lauantaina menin kauppaan hakee itteleni ruokaa ja noukkimaan Sonjan kyytiin töistä, jotta saatas katottua tän vuoden avustushakemukset kuntoon. Enhän mää sitten kaupassa enää muistanu, että Satku on molempina päivinä muualla koko päivän ja ostin meille molemmille ruokaa koko viikonlopuks. Kaupasta ulos päästyä tuli hakattua vähän aikaa päätä auton rattiin.

Yöllä lähin hakemaan Satkua Tikkurilasta, oltiin sovittu, että siinä kahentoista pintaan. Satku oli printannu mulle kartan ja kirjottanu siihen osotteen. Nooh, olin sitten hieman ajoissa paikalla ja soittaessani Satkulle kukaan ei vastaa. Tuli harvinaisen epätodellinen fiilis. Olenko mä oikeassa paikassa. Oliko se tänä lauantaina, kun mun piti hakee Satku Tikkurilasta. Ollaanko me Satkun kanssa edes sovittu, että mä haen sen Tikkurilasta, vai oonko mä vaan kuvitellu sen.

Rupes pelottamaan oman mielenterveyden puolesta. Koko päivän kulkenu zombiena kotona ja yrittäny tehä töitä. Onneks Satku sitten vastas vähän ajan päästä puhelimeen ja pystyin toteemaan, että oikeassa paikassa mä oon ja vielä ihan oikeeseen aikaan. Pelotti ajaa takas kotiin Tiksistä, olo kun ei vaan ollu mitenkään hirveän hyvä.

Jos aamulla on vielä yhtä kauhee fiilis, ni taitaa olla pakko jäädä kotiin. Kuumetta ei oo vieläkään, mutta olo on muuten todella sekava.

Meillä on kotona ollu viimeset pari viikkoa todella kuiva ilma, pahimmillaan kosteusprosentti on ollu alle 15, joka on jo todella alhainen. Perjantaina tuli kierreltyä kauppoja ettiskellessä vanhan mallista ufoxin ilmankostutinta. Vasta viidennestä kaupasta (ja muutaman heräteostoksen jälkeen) löyty oikeanlainen ja sekin tais olla kaupan viimeisimpiä.

Lauantaina oli sitten lippukunnan 5 vuotisjuhlat, ensiksi päivällä koko lippukunnalle ja lippukuntalaisten vanhemmille järjestetty KiSa, jossa oli osallistumassa vajaa 60 ihmistä. Illalla juhlittiin sitten vaan johtajiston kesken seurakunnan tiloissa kakkukahveja nauttien ja ansiomerkkejä jaellen. Päivän päätteeksi tuli vielä lähettyä pienemmällä porukalla turisemaan useammaksi tunniksi.

Sunnuntai oli sitten pelkkää löhöilyä ja Max Payne 2:sen pelaamista. Äänestämässäkin tuli tosin käytyä.

Tässä vaalien alla oli piirissä jonkin verran keskustelua äänestämisestä ja siitä, että kuinka se on jokaisen partiolaisen velvollisuus. Juttu alkoi jo mennä joillain tahoilla siihen, että jos jättää äänestämättä, ei ole aatteen mukainen partiolainen. Sinällään kummallista puhetta, joka pistää miettimään. Otetaan esimerkiksi tilanne, että toisella kierroksella olisi ollut kaksi semmoista ehdokasta, joista kumpikaan ei olisi missään nimessä minun mieleeni. Eli silloin menisin äänestämään kahdesta pahasta sitä piempää pahaa. Tähänkö partiolaisia halutaan opettaa? Onko yhteiskuntakelpoisuus sitä, että meille asetetaan ehdolle ne, joilla on riittävästi rahaa ja meidän pitää sitten valita heistä se, joka tekee vähiten hallaa omasta mielestämme.

Mielestäni toisella kierroksella oli olemassa ne kolme vaihtoehtoa, Halonen, Niinistö ja sitten se äänestämättä jättäminen. En nyt halua kannustaa ketään olemaan äänestämättä seuraavissa vaaleissa, haluan vain huomauttaa, että demokraattisessa järjestelmässä se äänestämättä jättäminenkin on tapa vaikuttaa. Sillä kerrotaan, että mikään annetuista vaihtoehdoista ei vastaa omaa käsitystä parhaasta mahdollisesta tilanteesta.

Koulussa päähän tungetaan sitä soopaa, että jos ajattelee näin, niin pitää itse asettua ehdolle. Ihan hyvä ehdotus, mutta kuka maksaa viulut? Hienona juttuna näissä vaaleissa oli valitsijayhdistyksen listoilla ehdolle noussut proffa, jonka media tosin teilas heti alkuunsa. Sekin vaalibudjetti oli paljon enemmän kuin mitä keskimääräinen suomalainen tienaa koko elämänsä aikana. Toinen hieno juttu vaaleissa mielestäni oli se, että menneisyyttä ei lähdetty kaivelemaan oikeastaan kenenkään kohdalta. Ehkä Vanhasen yksityiselämän ruotimiset lehtien sivuilla vaaleja ennen oli pelastus tähän.

Muutenkin tämä maailman käsitys demokratiasta alkaa kuullostaa mielenkiintoiselta. Katsotaan mitä Palestiinassa kävi just. Hamas asettu ehdolle demokraattisissa vaaleissa, sai murskavoiton ja tämän jälkeen monet valtiot jenkkien vanavedessä ovat ruvenneet vaatimaan vaikka mitä vaalien mitätöimisestä lähtien. Ompa taas kerran hyvää demokratiaa. Järkyttävintä siinä on se, että jenkit ei oo todellakaan ainoa maa, joka on ruvennut älähtämään asiasta.

Toivottavasti tällä hässäköinnillä saadaan tyydytettyä lippukuntamme paitatarve ainakin täksi kevääksi. SP:n toiminnan tuloksena kun joudutaan itse säätämään noita hommia, ettei näytettäs ihan naurettavilta paraateissa sun muissa virallisissa tilaisuuksissa. Pelottaa vaan, että mihin tämä suomalainen partio on oikein menossa. Täytyy vaan itse pitää huolta, että meillä toiminta pysyy tasokkaana eräpartiona.

Eilen tipahti postiluukusta myös tilaamamme jänkäsudet. Nyt voidaan niitäkin sitten ruveta kauppaamaan omille jäsenillemme. Omakustannehintaan tosin, kuten paidatkin, eli liiketoimintaa emme ole pystyttämässä, tarjoamme vaan helpotusta omillemme paitojen ja jänkäsusien hommaamiseen.

Vielä kun saadaan muutkin hallinnolliset asiat kuntoon, niin meikäläinen alkaa olemaan turvallisin mielin lippukunnan tulevaisuudesta.

Kävin eilen uudessa duunipaikassa pööpöilemässä ja hakemassa koneen sekä tunnukset. Nyt alko sitten ankara opiskelu mac-maailman saloihin. Sinällään näppärää saada iBookin G4:nen, kun tosta omasta HP:sta meni näyttö sököks. Nyt pitäs sitten tän viikon aikana opetella käyttämään tätä mäkkiä ja uuden firman järjestelmää. Ens maanantaina pitäs sitten osata jo kunnolla säätää tolla uudella systeemillä.

Soitin sitten tänään huoltoon ja kyselin, että mitä tommonen maksaa ja sanovat samantien, että uus näyttö siihen pitäs laittaa ja se maksaa viidestä sadasta ylöspäin plus työ plus alv. Eli enemmän kuin mitä maksaa uus läppäri. Noh, ohan se jo kolme ja puol vuotta vanha, niin on jo aikakin ostella uutta konetta. Ei vaan oikein sovi nyt budjettiin mikään tommonen hankinta. Pitää kait vaan ruveta oikeesti säästämään rahaa, että saa ostettua uuden masiinan.

Tän päivän suurin projekti taitaa olla istumalihasten harjoittaminen ja mahdollisemman monen nettipelin pelaaminen. Samaa taitaa olla tiedossa huomennakin. Sitten ens viikko kauheeta opiskelua uuden firman hommista. Toivottavasti sitä kerkeis vähän lomailemaankin samalla.

Päätin sitten tän seurauksena eilen ruveta rakentamaan lippukunnan tapahtumista WAP-sivustoa, jonne ei ainakaan tässä alkuvaiheessa tuu mitään muuta kuin nuo tapahtumat. Eikä varmaan tuu paljoo muuta jatkossakaan, kun varmaankin ainoa, joka sitä käyttää, on meikäläinen itse. Noh, tuleepahan nyt rakennettua, kun on kerran päättäny tehä semmosen.

Oli hauskaa huomata, että vaikka ei oo neljään ja puoleen vuoteen koskenukkaan WML:ään, niin aika hyvin on vielä muistissa sekin homma. Piti vaan kaivaa amiksen päättötyön koodi ja kattella sieltä. Eikä tarvinnu edes Googlata asioita, ainakaan vielä. Nyt sentään toimii jo normaali tulevien tapahtumien listaus. Homma on sinällään aika helppoa, kun löytyy tuolta normaalin hötämölö-sivuston sisältä valmiit funktiot kaikkeen, ainoo mitä pitää modata, on se esitystapa.

Tämä ihmettely juontaa siitä, kun nyt olen vaihtamassa firmaa ja työkaverini tajusi tässä viime viikolla, että koneellani olevat musiikit ja videot katoavat samalla. Hän sitten päätti kesken työpäivän ruveta niitä siirtämään verkon yli, jonka seurauksena koneeni alkoi tahmata. Aika inhottava tilanne silloin, kun pitäisi kiireellä tehdä töitä. Sanoin asiasta ensiksi nätisti, johon kaveri vaan naureskeli. Sen jälkeen sanoin asiasta aika kovasti jonka jälkeen todettiin, että hän suorittaa tämän siirron silloin kun en ole töissä, eli laittaa vaikka illalla töiden jälkeen siirtymään.

Nyt sitten eilen noin tunti ennen kuin itse lähdin, hän päätti taas ruveta tekemään tätä siirtoa nähden varsin hyvin, että minä olen paikalla. Siirto käyntiin ja hän pakeni paikalta sanomatta minulle mitään asiasta. Kesti hetken ennen kuin tajusin, että mistä on kyse ja sen jälkeen ei ollu muuta vaihtoehtoa kuin katkaista yhteys tylysti ja pistää kaverin oikeudet koneelleni pois päältä.

Tänään sitten kaverini saapuessa töihin hän ihmetteli asiaa ja rupesi taas naureskelemaan sille, että koneeni olisi muka tahmassa. Kerroin mielestäni aika selkeästi, että mistä on kyse ja miksi poistin oikeudet ja että minua hieman ketuttaa tommoinen säätö, kun kerta asiasta keskusteltiin viime viikolla. Siltikään hän ei osannu sanoa tätä kahdeksankirjaimista sanaa, joka olisi selkeästi korjannut tämän tilanteen. On se vaan kummallista.

Tien toisella puolella olevalle dösärillä jäi bussista pois nuorehko, tiukkoihin housuihin ja todella lyhyeen takkiin sonnustaunut, varsin hyvävartaloinen nainen, joka lähti kävelemään bussin tulosuuntaan. Bussi lähti jatkamaan matkaa. Bussin takana tuli nuori mies pyöräilytrikoissa ja kilpapyörä allaan ja ohittaessaan naisen, miehen pää kääntyy ihan reippaasti takaviistoon, selkeästi "tarkastellakseen" naisen peräpuolta. Bussi pysähtyy valoihin melkein heti dösärin jälkeen. Polkupyöräilijällä meinaa niskat naksahtaa kattellessaan naista ja loppujen lopuksi saa katseensa irti naisesta ja kääntää päänsä eteenpäin. Tulee kiire, pysähtyneen bussin perä on noin metrin päässä polkupyöräilijästä. Liinat kiinni ja polkupyöräilijä lennähtää stongan yli. Kaveri saa jollain ihmeen ilveellä pidettyä itsensä pystyssä, mutta pyörä kaatui. Ja kaikki dösärillä olevat ihmiset repeävät nauramaan ja kaverille tulee kiire luikkia pois paikalta häpeissää.

Että semmoista, kaikkea sattuu aina silloin tällöin.

Mutta niitä keikkatunnelmia. Ite tapahtuma oli nosturilla ja ite päästiin paikalle aika tasan tarkalleen yhentoista aikaan. Heti ovella vastaan tulee pari, ehkä juuri kaheksantoista täyttänyttä jätkää aikamoisessa laitamyötäsessä. Sisällä sitten taas ihmiset tuntuvat olevan ihan keikkafiiliksellä, eikä porukka ollu kovinkaan sekasin vielä siinä vaiheessa iltaa. Alakerran Chill-outissa oli retee meininki Chris Kylvenin psyken tahdissa ja PSP:n promootion merkeissä.

Yheltätoista ylhäällä alotti DJ Halo aika perinteisellä eurotrancen ja housen sekotuksella. Sitä kuunneltiin jonkun aikaa ja vähän ennen proteuksen settiä tuli käytyä alakerrassa ihmettelemässä meininkiä. Pikkasen proteuksen setin alkamisen jälkeen tuli pakkauduttua takas ylös hetkeks kuuntelemaan ja ihmettelemään väenpaljoutta. Pitihän sitä sitten jossain välissä lähteä tamppaamaankin tottakai.

Proteus soitti suunnilleen puoltoista tuntia. Just ennen junon setin alkua käytiin taas alakerrassa kääntymässä ja tasottamassa nestetasapainoa. Sitten äkkiä takas ylös ja siinä portaita kävellessä kuultiin ku Juno alottaa introaan. Tuli vähän kiire siinä sitten yrittää pakkautua ihmisten väliin edes jotenkin fiksun paikkaan. Porukkaa oli pakkautunu aika hyvin, eikä siellä välissä meinannu pystyä edes liikkumaan.

Itse Junon setti oli sitten tosiaan jotain uskomatonta. Bändin neljä afrikkalaista alkuperää olevat rumpalia oli vetänyt jonkin sortin sotamaalauksen päällensä ja heidän lavashownsa oli heti alusta alkaen mukavaa katteltavaa. Jossain vaiheessa alkua tuli laitettua tulpat korviin, mutta ne kyllä lähti aika nopeestikkin sitten pois siinä vaiheessa, kun "God is God"-biisi alko. Itse en tuosta biisista tykkää niin hirveesti levyversiona, mutta livenä kuullosti todella kovalta. Siinä sitten tuli pari seuraavaakin biisiä kuunneltua ilman tulppia ja jossain vaiheessa "Pistolero"-biisin jälkeen ne tuli jopa laitettua uudestaan päähän. Tulpat lähti pois taas "Insects"-biisin alkaessa, jossa oli lisänä kummalliset lehmänsarvitorvet. Lopussa tuli vielä "Gonga Fury" ja muutama muukin legendaarinen Junon biisi.

Koska ihmisiä oli aika järjettömästi, niin yleisön joukossa oli myös aika kerpeleen kuuma. Onneks siinä Junon keikan alussa mun eteen parkkeeras tummiin pukeutunu nainen, jolla oli japanilainen viuhka, jolla se huiski ilmaa liikkeelle omaan naamaansa. Ite parkkeerasin siinä sitten näppärästi puoliks sen taakse, niin siinä sai sitten itelleenkin osan liikkuvasta ilmasta.

Keikan jälkeen sitten onnellisena kotiin kaverin taxi-kyydityksellä kellon ollessa jotain neljän pintaan. Korvissa pikkasen soi siinä vaiheessa, kun piti laittaa silmät kiinni ja ruveta nukkumaan.

Taivas oli sen verran pilvessä, ettei siitä satelliittien bongauksesta tullu yhtään mitään, nähtiin jopa neljä tähteä yhteensä. Asioita saatiin puhuttua sitten sitäkin enemmän ja noin niinku muutenkin tuli vietettyä ihan niinkutsuttua laatuaikaa.

Sunnuntaiaamuna olikin sitten aikanen herätys ja vauhilla kololle siivouspäivään. Oltiin ekoina kololla paikalla sentään ja saatiin jopa kahvia tulemaan ennen kuin muita saapui. Siinä se päivä sitten menikin kivasti siivotessa ja yhessä häärätessä lippukunnan johtajiston kanssa. Saatiin hommat valmiiksi kolmen maissa ja painelin siitä sitten kotiin. Siinä vaiheessa sitten iskikin se väsymys. Hyvä että kerkes kamansa purkaa ja levittää tuulettumaan, kun jo sänky kovasti kutsu ottamaan päivätorkkuja. Pari tuntia unta palloon ja sitten taas pysty tekemäänkin jotain järkevää.

Rankka viikonloppu siis, taas vaihteeks. Onneks viimeyönä sentään sai nukuttua yllättävän hyvin, ni ehkä jaksaa tänään tehä töitäkin. Monesti kun noi viikonlopun univelat on painanu vielä pitkälle seuraavalle viikolle.

Noin viis minuuttia siitä, kun olin lopettanu puhumisen, en enää muistanu mitään siitä mitä olin puhunu. Jotenkin legendaarista. Muilta lippukuntamme johtajilta sain palautta puheripulista sen verran, etten kait sitten hirveästi ollut puhunut turhaa, mitä nyt vähän liikaa johtajien partiotoiminnasta. Mutta vanhemmat näyttivät tykkäävän, tai heiltä en ole ainakaan vielä saanut mitään negatiivista palautetta. Itse meinasin unohtaa puhua vanhempaintoimikunnan toiminnasta ihan kokonaan, mutta onneksi lpkja muisti ottaa asian puheeksi loppuvaiheessa.

Pelottavia tommoset puheripulit, joista ei muista mitään jälkeenpäin. Paljon tuli puhuttua ja ehkä hieman turhaakin, mutta se taitaa olla ihan normaalia onneksi. Ja ainakin ne jotka tuntevat minut, tietävät sen olevan normaalia ainakin minulle.

Päätös oli loppuvaiheessa aika helppo. Oma tahtotilani omasta tulevaisuudesta ja toimenkuvasta ei vastannut käytännössä ollenkaan enää firman tahtotilaa ja tämän takia asiassa ei sinällään ollut mitään epäselvyyttä. Duunissa on viimeisen vuoden aikana tehty paljon päätöksiä firman tulevasta suunnasta ja samalla mm. minun osaamistani itselleni tärkeillä osa-alueilla ei enää tarvittu tässä firmassa. Minun olisi siis pitänyt suuntautua hieman uudelleen, jota en ole halukas tekemään tässä vaiheessa, ainakaan sillä tavalla, kuin firma sitä halusi.

Uuden työpaikan nimi ja muut tiedot pysyvät salassa vielä ainakin kuukauden, soppari on jo tosin. En varmaankaan rupea täällä kertomaan, että mihin yritykseen menen, mutta niille jotka kyselevät kovasti, niin tiedoksi, että kerron sitten kun sen aika on. Puhelinnumero pysyy samana, joten siitä ei tarvitse onneksi huolehtia.

Eilen oli aika huojentunut olo sen jälkeen kun oltiin pomon kanssa keskusteltu asia halki. Päätös oli kypsynyt jo tossa pari kolme viikkoa ja kun tiistai-illasta juteltiin pomon ja tuotantopäällikön kanssa siitä, että mikä minun toimenkuvani olisi tulevaisuussa, oli lopputulos aikalailla kristallinkirkas.

Nyt odotellaan sitten sitä kysymysryöppyä. Olin tänään ensimmäisenä paikalla tiimistä ja nyt oli hyvää aikaa kirjoitella tätä. Luultavasti koko loppupäivä onkin sitten yhtä myrrellystä. Onneksi tässä irtisanomisaikana on sentään yksi iso projekti vielä käynnissä.

Nyt sitten odotellaan vajaan kuukauden päästä olevaa "Juno Reactorin" keikkaa nosturilla. Kevään keikka kun peruuntu, niin tätä odotetaan sitten kahta kauheammin.

Muisteltiin maanantaina äitin kanssa puolentoista vuoden takaista tilannetta, kun haettiin tuo vanhempi koira kasvattajalta. Kassu oli silloin kahdeksan viikon ikäinen ja nyt kun jälkeenpäin ajattelee, niin paljon rauhallisempi ja pelokkaampi. Kamua taas ei tunnu pelottavan kuin äitini kilpikonna ja vessan kaakeleista peilaava oma kuva. Onneksi Kassu on tuntunut ottavan hieman semmoisen isällisen aseman, kouluttaa ja hoivaa pentua sekä jaksaa leikkiä sen kanssa.

Käytiin samalla reissulla hakemassa meikäläisen pärrä huollosta. Olivat ne jotain vikaa siitä löytäneet, mutta eivät olleet keksineet, että mistä se johtuu. Menee kuitenkin takuun piikkiin, eli sinällään ei itellä ole enää huolta siitä. Nyt sitten pyörä talvisäilöön ja odottelemaan, että josko saisivat maahantuojalta selkoa, että mitä pitäisi tehdä. Onneksi tuo takuu nyt kuitenkin kattaa homman, ettei tarvitse siitä enää huolehtia, vaikka vaihtaisivat mitä tahansa pyörästä. Vika kun on todettu ennen takuuajan päättymistä.

Toivottavasti sunnuntaina on hyvä keli ajella pärrä talliin. Matkaa talvisäilöön on kuitenkin vähän yli sata kilsaa ja jos on nätti keli, niin vois tehä vähän pitemmänkin lenkin joidenkin mukavien mutkapätkien kautta.

Kyselyssä on aika selkeästi nähtävillä, mitä mieltä kansa on aiheesta uusi tekijänoikeuslaki. Tätä kirjoittaessani kyselyyn oli tullut 3320 vastausta, joista 3262 ääntä oli lakia vastaan, eli 98 %. Eli siis vain 2 % vastaajista oli lain kannalla (58 ääntä).

Koko keskustelu tekijänoikeuslain ympärillä alkaa menemään taas aika uskomattomaksi. Alunperinhän tekijänoikeuslain tarkoitus oli turvata artistin saatavat, eli vartmistua siitä, ettei levy-yhtiö vie kaikkea rahaa. Nyt sitten taas ruvetaan tallaamaan yksittäisen kuluttajan varpaille ja keräämään sitä rahaa juuri niille levy-yhtiöille.

Sitten lisäksi maksetaan tekijänoikeusmaksua melkein kaikista musiikin tallentamiseen pystyvistä laitteista, eli mp3-soittimista ja cd-levyistä. Ja nyt ruvetaan ehdottelemaan, etten minä saakkaan tallentaa itse ostamaani musiikkia niille. Noh, nettikaupat alkavat olemaan kova sana siinä vaiheessa, kun sieltä ostettuja saa kopioida omaan käyttöön vaikka kuinka paljon. Saattaa levy-yhtiöllä mennä siinä vaiheessa vähän strategiat uusiksi.

Pöytäkoneelle on kertyny vuosien varrella aika paljon kamaa. Useampi viikko musiikkia ja ihan järjetön määrä videopätkiä ja kaikkea tarpeetonta. Välissä on kuitenkin sen verran tarpeellistakin kamaa, ettei voi vaan painaa deleteä. Pariin otteeseen on tullu tehtyä semmonen ratkasukin, mikä on sitten jälkeenpäin kaduttanu. Sitten kun on kaikkea partiokamaa kolmella eri koneella, niin ei pysy enää laskuissa, että mikä nyt on se uusin. Päätin sitten duunista tuoda kaiken partioon liittyvän datan kotiin ja järjestellä sen. Samalla tulee ehkä selkeys tohon musiikin määräänkin.

Pyöräkin käyttäytyy taas todella kummallisesti. Tänään mittaristo toimi ihan hyvin, olihan se tossa jo päivän taas seissy pihassa. Kuitenkin appivanhemmilta kotiinpäin tullessa tyhjäkäynti ei tippunu missään vaiheessa alle 2 000 kierroksen. Normaalisti ne on siinä 1 500 paikkeilla. Hitaasti ne aina sillon tällön laskeutuu sieltä kahentuhannen paikkeilta, mutta kuitenkin laskeutuu. Nyt ei tullu ales ei sitten millään. Ja kun kääns kahvasta, niin kone tuntu tukehtuvan hetkellisesti. Vähän samaa vikaa ku Suzukissakin oli, se tosin oli 16 vuotta vanhempi ku nykynen pyörä. Noh, pitää soittaa huomenna huoltoon ja ihmetellä, että mitä ihmettä. Takuutakin pitäs olla vielä voimassa sen puolisen vuotta.

Nyt jos jaksais vielä tän illan epistolana lukee yhden luvun kirjasta....

Työpäivä venähti vähän pidemmäks ja pääsin lähtee duunista vasta vähän ennen puol ysiä. Ulkona tulee vettä ja tuulee siinä hieman alle 20 m / s. Proikkari sanoo, että ota taksi ja tuo kuitti. En usko, vaan totean, että kyllä sillä vielä hyvinkin ajaa.

Länärille saakka menee ihan hyvin, mitä nyt hieman normaalia liukastelua, kuten aamullakin. Sitten se riemu vasta alkaakin. Pikkasen ennen länärin sillan alkua huomaan, että täällähän tuulee oikein toden teolla ja vettäkin tulee ku Esterin ahterista. Kaistalla pysyminen on vaikeeta alle kaheksankympin vauhissa, koska tuuli meinaa viedä pyörän alta ihan jatkuvasti. Noh, nopeus siihen  reiluun kaheksaankymppiin (mutu-tuntumalla, koska mittaristo taas pimeenä!) ja ite niin matalaks ku vaan pystyy.

Siinä sitten vaan köröttelin kieli keskellä suuta Haukilahteen saakka tasasesti kyyryssä ja kokoajan korjausliikkeitä tehden. Onneks sieltä länäriltäkin pääs sitten turvallisesti pois, tosin pikkasen tuli taas liukasteltua siinä Haukilahden liittymässäkin. Renkaissa kun vaan ei yksinkertasesti oo mitään pitoa sateella ja kun toi takanakki on aika kulunu.

Pääsin sitten kuitenkin kotiin turvallisesti. Pyörän ollessa parkissa ja jalat maassa tuli kyllä otettua pari kertaa syvään henkeä ihan vaan rauhottuakseen. Ehkä se tästä ja kokemushan toikin taas oli. Onneks päätty näin hyvin.

Ketuttaa tossa pyörässä vaan se, että siinä on pieni sähkövika. Mittaristosta menee pimeeksi kello, kilsamittari, nopeus-ja kierroslukumittari aina välillä. Kaikki mekaanisesti mittaristolle tuleva toimii kyllä, mutta ajotietokoneelta tuleva tavara on pimeenä. Alunperin vian syyksi epäiltiin vettä jossain liittimessä, tai näin ainakin bemarin liikkeestä sanottiin. Nyt tuo vika on kuitenkin jatkunut ja jatkunut, vaikka pyörä kävi 10 000 km:n huollossa. Siellä huollon pojat olivat huomanneet vaan että tyhjäkäynnin säätö on ollut 11 kertaa oikarissa. Eivät olleet sitten tehneet asialle mitään. Noh, pitää taas soitella ja yrittää järkätä huolto pyörälle. Olis kiva laittaa pyörän talviteloille toimivana.

Perjantaina päästin länsiväylällä takarenkaaseen kiinni tulleen volkkarin ohi ja vaihdoin takaisin ohituskaistalle hetken päästä uudestaan. Minun ja volkkarin välissä oli tässä vaiheessa yksi toinenkin auto ja ajelimme peräkanaa siinä muun liikenteen mukana. Väliä autojen ja minun välissäni oli ehkä juuri sen parin sekunnin turvaväli. Noh, volkkarikuski (rekisterinumero OXG-256) päättää pestä tuulilasiaan sillä seurauksella, että hänen takanaan ollut kuski saa suurimman osan pesunesteistä päällensä ja joutuu samantien laittamaan pyyhkimet päällensä. Itse sain samassa syssyssä päälleni osan tästä lady-lasolista. Sen verran huonosti oli suihku suunnattu. Erittäin mukava yllätys kaheksankympin vauhdissa....

Tänään sitten merituulentieltä käännyttäessä haukilahden sillalle ajelin sinisen rellun (YCK-276) perässä, jonka vilkun käyttöä olin jo hetkeä aikaisemmin sadatellut itsekseni kypärän sisällä. Siinä sillalla sitten kaveri päättää pestä tuulilasiaan, matkaa minun ja auton välillä taas se noin kaksi sekunttia. Noh, tällä kertaa kuskilla oli hieman paremmin suunnattu suihku, hyvin pieni osa pesunesteestä tuli päälleni. Kuitenkin sen verran, että kädellä joutui pyyhkimään visiiriä.

Herää kysymys, että eivätkö autoilijat katso peileihinsä, oliko kyseessä kettuilua prätkäkuskille vai eivätkö autoilijat yksinkertaisesti vaan osaa ajatella. Yhteistä näillä kahdella kuskilla oli huono vilkun käyttö, uus ja kiiltävä auto ja lievä ylinopeus (volkkarilla lopun viimeksi aika roima ylinopeus).

Tässä eilen otin duunikaverini kanssa hieman yhteen koskien erästä getaway-videopätkää ja siihen liittyen poliisin oikeuksista takaa-ajotilanteissa. Työkaverillani ei ole pienintäkään ajokokemusta prätkistä (hänen mielestään hän tietää riittävästi asiasta, koska on ajellut skootterilla melkein tuhat kilsaa). Keskustelun yltyessä melkein ilmiriidaksi tuli ilmi entistä enemmän tämmöisiä legendaarisia autoilija-pointteja kaveriltani. Mielestäni poliisilla ei ole oikeutta pysäyttää prätkää ajamalla prätkän päälle. Auton kanssa tämä on siitä selkeä homma, koska siinä kuitenkin on sitä rautaa ympärillä, mutta esimerkiksi omassa pyörässäni, jos joku ajaa kylkeeni, on minulta jalka poikki samantien. Tämä on kaverini mielestä ihan sallittua. Entäs kun prätkäkuski kuolee.

En siis ole sanomassa, että olisi oikein lähteä karkuun poliisin pysäytysvalojen vilkkuessa. Täysin väärin ja mielestäni karkuun lähtemisestä pitäisi saada nykyistä kovemmat rangaistukset. Kyseisessä videopätkässä näkyy selkeästi, kuinka helposti karkulainen tekee ratkaisun lähteä karkuun ja sen jälkeen ei enää ole paluuta. Ongelma noissa takaa-ajotilanteissa prätkän kanssa on vaan yleensä se, että ne päättyvät aina kahteen vaihtoehtoon. Joko prätkä pääsee karkuun tai prätkä ajaa ulos, kuten kyseisessä videossa. Tässäkin on poliisilla takaa-ajajana vastuunsa hiillostamisessa. Mitä enemmän poliisi hiillostaa, sitä lujempaa on prätkän mentävä ja sitten yleensä sattuu.

Kyseisessä videossa oli vielä se hauska homma, että kuski ei oikeasti osannut ajaa, eikä tuntenut teitä riittävän hyvin. Kuski selittää ulosajon syyksi juuri sen, ettei tuntenut paikkoja tarpeeksi hyvin ja mutka tuli jotenkin yllättäen. Tyhmä mikä tyhmä, olisi päässyt paljon helpommalla, jos olisi nätisti ottanut sakon vastaan. Mutta ihan siisti video silti

Itse muutin pois juuri ennen kun äitini hommasi Kassun. Muuton jälkeen kävin aika useasti kääntymässä kämpillä ja näin sen kusirulianssin, kun kaikki lattiapinta-ala oli hesarilla peitettyä. Nyt koko rulianssi alkaa uudestaan. Noh, onnea porukoille koulutusoperaatioon ja jaksamista hommaan.

Viikonloppu meni taas vaihteeks partion merkeissä. Olimme järjestämässä lippukuntamme ja naapurilippukunnan yhteistä partiotaitokisaa Nuuksiossa lauantaista sunnuntaihin. Itse tosin menin paikalle jo perjantaina, kun meillä oli kämppä varattuna koko viikonlopuksi.

Olin yrittänyt markkinoida ihmisille, että tulisivat paikalle jo perjantaina saunomaan, mutta ihmisiä ei tuntunut kiinnostavan. Meitä oli huimat kolme ihmistä saunomassa ja rentoutumassa perjantaista lauantaiaamuun. Ihmettelen vaan kun ihmiset avautuvat, että ei ole mitään johtajahuoltoa ja kyselevät, että miksi ei joskus voisi vaan mennä olemaan jonnekkin. Noh, nyt oli semmonen tilaisuus, mutta ei. Noh, tiedämpä ainakin mitä vastaan kun seuraavan kerran tullaan avautumaan, että ei ole johtajarentoutusta. Seuraava vastaavanlainen tilaisuus on joulukuussa, kun on koko viikonloppu varattu vaan olemiseen, saunomiseen ja keskinäiseen hässäköintiin. Saas nähä, että kuinka montaa ihmistä se tilaisuus kiinnostaa loppupeleissä.

Itse kisa meni sitten varsin näppärästi, vaikka muutama säätämistilanne kesken kisaa tulikin. Pari rastikäskyä oli unohtunut monistaa ja kaikki rastikäskyt eivät olleen samaan pohjaan laitettuja, vaikka järjestäjien kesken näin oli sovittu. Noh, se nyt oli pientä eikä siitä niin väliks. Se mikä rupes ketuttamaan, oli naapurilippukuntamme johtajien asenne kilpailuun (ja vähän oman lippukuntanikin johtajien). Tämä kyseinen kisa on mielestäni syksyn tärkein tapahtuma. Vartiolaisille se on melkein koko vuoden tärkein tapahtuma, mutta silti johtajia ei tunnu kiinnostavan se ollenkaan. Järjestämme vuorovuosittain naapurilippukunnan kanssa kisaa ja aikaisempina vuosina on ollut vähän haasteita kisan järjestämisessä, kun homma on toiminut vähän yksipuolisesti. Kun on ollut meidän vuoro, niin olemme saaneet järjestää homman melkein yksin. Kun taas on ollut naapurilippukunnan vuoro, on meiltä ruinattu apua niin, että loppujen lopuksi kisa on järjestetty aika lailla fifty-fifty (tai siis fifty-sixty).  Tänä syksynä oli sitten taas meidän vuoro ja keväällä oli sovittu naapurilippukunnan kanssa, että homma tehdään nyt sitten puoliks. Me suunnitellaan ja heiltä tulee puolet rastimiehistä. Toisin kävi, mikä oli sinällään arvattavissa. Naapurilippukunnan sanoja lainatakseni, "no kun tänne oli pakko tulla". Tarvitseeko enää sanoa enempää johtajien asenteesta? Ensi vuonna on onneksi heidän vuoronsa järjestää, saapa nähdä, että kuinka monta meikäläistä näkyy järjestämässä. Yörastille kyllä mennään meluamaan ja häiritsemään, niinkuin he tekivät tänä vuonna.

Julkaistu Helsingin Sanomien verkkoliitteessä 29.8.2005

Pikku G keskustan eduskuntaehdokkaaksi

Rapartisti Pikku G lähtee keskustan ehdokkaaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Pikku G:nä tunnettu Henri Vähäkainu on jo keväällä ilmoittautunut keskustan puheenjohtajan, pääministeri Matti Vanhasen presidenttivaalikampanjan tukijaksi.
Nurmijärveläinen Vähäkainu asettuu ehdolle Uudenmaan vaalipiirissä. Keskustan Uudenmaan piiri on hyväksynyt hänet listoilleen.
     
Vähäkainu täytti aiemmin tänä vuonna 18. Hän opiskelee Helsingissä media-alaa.
"Kun täytin tänä vuonna kahdeksantoista, oli selvää, että vaikuttamiseni yhteiskuntaan muuttui. Sain äänioikeuden ja haluan mukaan yhteiskuntamme rakentamiseen päätöksentekijänä", Vähäkainu perusteli ehdokkuuttaan.
Vähäkainun mukaan keskusta on parhaiten tehnyt pitkäjänteistä työtä nuorten ja nuorten asioiden eteen.
Pikku G:n ensimmäistä Räjähdysvaara-albumia on Suomessa myyty yli 120 000 kappaletta. Viime vuonna ilmestynyt Suora lähetys on käynyt kaupaksi runsaan 30  000 kappaleen verran.

STT

Ei hyvää päivää.... tätäkö demokratia nyt sitten on. Noin huonolla musiikilla julkisuuteen päässyt kaveri eduskuntaan... Selkeästi on ollut tiedossa, että järjestelmässä on vikoja, mutta jos tuo herra pääsee edustamaan suomen kansaa, niin järjestelmässä on vähän liiankin isoja vikoja.

Tämä päivä meni sitten kotona nukkuessa. Aamulla herätessäni päätä särki järjettömästi ja vaikka vedin nappia naamaan, ei olo helpottanut yhtään. Selkä ja pää kipeänä päätin sitten, että tänäänhän en töihin mene ja ilmoittilin, etten tule. Nukuin sitten about neljään saakka, jonka jälkeen olen sitten torkkunut sohvalla. Nyt rupeaa olo olemaan sen verran hyvä, että voi jopa istuskella koneella.

Päästyämme perille yöpaikkaamme Iso-Holmalle huomasimme iloksemme, ettei paikalla ollut ketään. Tulisi siis rauhallinen yö. Siitä sitten nuotiota sytyttelemään ja ruokaa tekemään ennen kun väsy tulee.

Aamusella heräsimme auringonpaisteeseen eikä mestoilla ollut vieläkään ketään. Nuotioon tulet ja ruispaloja paistamaan. Samalla tuli todettua, etten oo taas vähään aikaan ollu oikeesti mettässä vaan lojumassa. Menny vähän liian paperipartioks nykyään tää harrastus.

Aamupäivän aikana meitä käytiin moikkaamassa kahteen otteeseen rastilla olevien ihmisten toimesta. Ensiksi kävi omasta lippukunnastani oleva jätkä, joka. oli lähtenyt rastille ilman karttaa tai kompassia. Herra oli sitten harhaillu vähän enemmänkin mettässä lähdettyään väärää polkua ja sadattelut, mitä tuli, kun hän kuuli minkä järven rannalla hän on, olivat aika mahtavat. Noin tuntia myöhemmin saapui kaksi naapurilippukunnan tyttöä, joilla oli kartta, mutta ei kompassia ja olivat siksi hieman eksyneet. Annoin heille sitten kompassin lainaan.

Iltapäivästä rupes sitten niemenkärkeen tulee muitakin. Ensiksi saapui mies kahden kuoluikäisen lapsensa kanssa. Sitten saapuivat kurssinjohtajamme sekä yksi nilkkansa takia evakuioitu kurssilainen, jonka rinkan kävin hakemassa parinsadan metrin päästä Kattilasta. Tuli silläkin reissulla kuntoiltua hieman, juoksin melkein koko matkan Iso-Holmalta Kattilan suuntaan. Takastullessa ei sitten viittiny anatomic-rinkka selässä lähteä enää itseään tappamaan, varsinkin kun oli muitakin ihmisiä matkassa.

Iltaa myöten paikalla sitten tippuilu rastimiehiä ja kurssilaisia. Viimeisimmät kurssivartiot olivat metsässä vielä pimeän tullessakin ja kahta kurssivartiota piti oikein lähteä etsimään metiköstä, koska heiltä oli loppunut usko kävelyyn. Olivat lyöttäytyneet yhteen edellisellä rastilla ja sitten eksyneet käveltyään ympyrää. Yritimme puhelimessa ohjeistaa vartioita jatkamaan kävelyä etelään, kunnes saapuvat hiekkatielle, joka kulki itä-länsi-suunnassa.

Koko hässäkkä alkoi mennä kunnon farssiksi ennen kuin löysimme vartiot. Metsässä olleet kuusi 13-14 vuotiasta olivat melkein kaikki soitelleet kavereilleen yörastilla sekä vanhemmilleen. Eksyksissä olevat henkilöt olivat täysin turvassa ja meillä oli selkeä havaintoa, missä he olivat. Kuitenkin heidän soittaessa kotiinsa kielloista huolimatta vanhemmat alkoivat huolehtimaan aivan turhaan ja eksyksissä olleiden koti-ikävä kasvoi samantien varmaan kymmenkertaiseksi. Loppujenlopuksi eksyneet eivät suostuneet siirtymään silloisesta asemapaikastaan metriäkään, koska jonkun heistä mukaan siihen oli helikopterin hyvä laskeutua. Joku keksi, että hänen äitinsä oli soittanut poliisit, vaikka kyseisen tytön äidille ei ilmeisesti ollut tullut mieleenkään tämmöinen.

Lähdimme sitten etsimään heitä kun kävi selväksi, etteivät tyypit tule sieltä yksin pois. Hiki tuli, kun käppäilimme neljän hengen voimin pimeässä kohti vartioiden oletettua paikkaa. Pääsimme tielle, jolle olimme ohjeistamassa vartioita ja löysimme heidät aika nopesti sitten noin 20 metrin päästä tiestä. He eivät meinanneet uskoa todeksi tilannetta, että olivat pari kolme tuntia istuskelleet niin lähellä tietä. Noh, siitä sitten viiden tyypin rinkat meille neljälle kantoon ja kohti yörastia, kunhan olimme ensiksi soitelleet kaikki vanhemmat läpi ja kertoneet heille, että eksyneet on löydetty ja kaikki on kunnossa.

Aamusellä kävimme sitten koko porukan kanssa läpi hieman tapausta ja eksyneillä tuntui onneksi olevan aika humoristinen käsitys tapahtuneeseen. Onneksi.

Pääsimme sitten lähtemään kotiin koulutussessioiden jälkeen vesisateessa ja kaikkia tuntui väsyttävän aika tavalla. Matka Iso-Holmalta Kattilaan meni yllättävän ripeästi vaikkakin ihmiset rupesivat pykimään lätäköitä väistäen ja muuten vaan turisten.

Itse jouduin vielä kotiin pääsyn jälkeen lähtemään kolole pitämään JN:ää, jossa väsymys rupesi oikeasti vaikuttamaan. Listalla oli pari tärkeää asiaa ja näistä saimmekin sitten hyvän taistelun aikaiseksi. Onneksi loppujen lopuksi ratkaisukin löytyi, itseäni rupesi vaan ärsyttämään taas niiden samojen ihmisten kokouskäyttäytyminen. Kun homma menee kokouksissa yleiseksi huutamiseksi, ruvetaan jakamaan puheenvuoroja. Suurin osa tuntuu ymmärtävän tämän, mutta aina on ne samat ihmiset, joiden on vain pakko päästä puhumaan päälle se oma puheenvuoronsa. Eräälle lippukuntamme yli 18 v johtajalle en antanut kertaakaan puheenvuoroa, kun hän ei sitä pyytänyt kertaakaan, mutta yllättävän paljon hän kerkesi äänessä olemaan. Teki mieli poistaa hänet huoneesta, en kylläkään siinä väsymyksessä jaksanut, koska se ei olisi varmaankaan mitään auttanut. Kyseiselle henkilölle on asiasta sanottu monesti, niin myös tällä kertaa, mutta kun ei vaan mene jakeluun, niin ei. Kyllä partio sitten on mukavaa hommaa.

Siinä on taas joku valopää ajatellut säästävänsä rahaa, kun kääntää sivuston suomen kielelle jollain käännössoftalla. Tosin, en tiennytkään, että toll tarkoittaa suomeksi jauhamisveroa....

Hukassa olijat ovat yleisimmin naisia tai vanhuksia. Liike eteenpäin saattaa olla hidasta, mutta liikkeet ennalta-arvaamattomia ja nopeita. Vilkkua käytetään aika usein, mutta liian myöhään yleensä. Liikennesäännöt ovat yleensä tuttuja ja niitä kunnioitetaan, eli ajetaan rajoituksien mukaan ja sillä kaistalla millä pitääkin. Tosin, välillä saatetaan unohtua sille ohituskaistalle ajelemaan kymmenkunta kilometriä tunnissa hiljempaa kuin rajoitus.

Sitten on nämä ego-ihmiset. Kaikki miehiä, paristakympistä viiteenkymppiin. Päällä on kauluspaitaa ja mahdollisesti kravattiakin, autona uusi volvo, bemari tai audi. Eli mitä luultavimmin työsuhdeautoja. Ajotapa on varma ja nopea, mutta liikennesääntöjä tai muita liikenteessä olijoita ei kunnioiteta. Peltikottero työnnetään väliin kuin väliin ja aina on oltava ensimmäisenä. Bussikaista on heitäkin varten ja siellä saa ajaa roimaa ylinopeutta, onhan se ns. ohituskaista. Aiheutettujen vaaratilanteiden määrä on moninkertainen hukassa oleviin kuskeihin verrattuna. Nämä ihmiset myös rupeavat useasti ottamaan skabaa prätkän kanssa. Ja häviävät aina, jos prätkä lähtee mukaan leikkiin. Ja vaikka prätkä ei lähtisi liikkeelle yhtään sen nopeampaa kuin normaalisti, jäävät peltikotterot auttamattomasti taakse. Siten kun nopeusrajoitus on saavutettu, niin autoilija painelee kauheata vauhtia ohi.

Taxi-kuskit tuntuvat kaikki kuuluvan tähän egoisti-ryhmään, sekä työajossa että vapaa-ajallaan.

Tänään löysin työmatkallani tähän jälkimmäiseen ryhmään kuuluvan sinisen, 300-sarjan suht uuden bemarin. Rekisterinumero oli KVZ-960. Kuskin penkillä kolmen- ja neljänkympin välillä oleva kauluspaitanen mies. Kuudenkympin alueella bussikaistaa risteyksen yli roimaa ylinopeutta. Risteyksen jälkeen olin vaihtamassa oikealle kaistalle ja vilkaistessani taakse näen auton etuvalot vierelläni. Mistäs helkutista se tuli siihen..... Kaasua ja bemarin eteen, joka ilmeisesti oli kolaus auton kuljettajalle, koska sen jälkeen hän ajoi melkein takanakissa kiinni. Motarilla bemari pysyi koko ajan takana, mutta helsinkiin päästyämme hän leikki taas taxia ja ajoi vasemmalta noin kymmenen auton ohi ruoholahdenkadulla. Sitten oikealle kaistalle ja jarrua, joten koko letka, jonka hän ohitti, joutui jarruttamaan. Erittäin ystävällistä toimintaa.

Mielestäni tämmöisiltä kuskeilta pitäisi samantien ottaa kortti pois ja asennekurssille. Näistä kahdesta törttöilijä-tyypistä mielestäni nämä egostelijat ovat niitä pahempia. Hukassa olevat ovat sen verran harmittomia kuitenkin, kunhan vain huomaa tämmöisen kuskin ajoissa ja osaa varautua. Egoistien kanssa taas ei tunnu auttavan vaikka kuinka yrittäisi tunnistaa etukäteen, niitä tulee kuitenkin samantien pari lisää puskasta.

Noin vuosi sitten työpaikkani möi osan teknologiaosaamisestamme pois niin, että sen ostivat firman entiset osakkaat. Nyt tämä pikkufirma on kasvanut kovasti (aivan kuin tuossa kuus seittemän vuotta sitten, suurimman hypen ollessa päällä) ja rekryää kovasti henkilöitä sieltä sun täältä. Nyt nämä kaksi meiltä lähtenyttä kaveria ovat menossa juuri tähän kyseiseen yritykseen, jossa melkein kaikki ovat entisiä työkavereita vuoden takaa. Se mitä kuulin tältä ensimmäiseksi lähteneeltä kaverilta, oli että hänet käytännössä ostettiin tuohon yritykseen, palkkatarjous oli sen verran kova. En yhtään epäilisi että tässä nyt lähtevän AD:n tapauksessa olisi käynyt sama juttu. Missäköhän vaiheessa firmamme pomot tajuavat tilanteen ja rupeavat oikeasti tarkastamaan niitä palkkoja. Täällä kun on ns. korvaamattomia ihmisiä, joiden palkkaa ei ole edes tarkistettu viimeiseen viiteen vuoteen. Ilmeisesti he eivät sitten ole korvaamattomia pomojen mielestä.

Uudet, leffaan mukautetut juonenkäänteet toimivat äärimmäisen hyvin ja näki, että ne on ihan herran itsensä kirjoittamia. Adamssin kuoleman jälkeenhän käsikirjoituksesta on muutettu vain kahta kohtaa, joilla ei sinällään ole merkitystä juonen kannalta.

Henkilöhahmoista Arthur ja Ford vastasivat mielestäni parhaiten kirjan tyyppejä. Zaphod ja Marvin taas olivat pettymyksiä, vaikka olivatkin hyvin tehtyjä. Zaphodin pää oli varmaan se suurin pettymys, leffan tyyli oli mielestäni huonompi kuin BBC:n televisiosarjan paristoilla toimiva kuminen viritys. Marvin taas oli väärän värinen. Hienona jippona tosin oli, että BBC:n televisiosarjan Marvin näkyy leffassa hetkellisesti.

Itse käsikirjan kommentit oli toteutettu orjallisesti kirjalle. Kaikki repliikit, mitä käsikirja puhuu, olivat täysin samat kuin kirjan englanninkielisessä versiossa. Suomentaja oli vain tehnyt muutaman virheen. Käsikirjan kuvituksessa sitten taas oli eroa BBC:n versioon, leffassa animaatiot ja käsikirjan näyttämä informaatio oli paljon pelkistetympää. BBC:n versiossa kun ruudulla oli niin paljon informaatiota, ettei silmä vaan yksinkertaisesti kerennyt edes kohdistua kaikkeen, kun jo liikuttiin eteenpäin.

Leffan lopussa tapahtui taas se perinteinen, eli samantien lopputekstien alkaessa ihmiset alkavat ryntäillä teatterista ulos aivan kuin olisi tuli perseen alla. Hyvin harva jää odottamaan mahdollista lisäpätkää tekstien välissä tai jälkeen ja siinä vaiheessa kun se tulee, alkaa hirveä ryntäys takaisin teatteriin. Mihin ihmisillä on niin hirveä kiire tässä maailmassa

Ihmisten reaktiot tuon kaltaisessa leffassa on hauskaa seurattavaa. Muutamassa kohdassa koko teatteri repeää nauramaan ja hetkeä myöhemmin melkein kaikki hyppäävät ilmaan. Vieressäni istui saksalainen nainen, jolle leffa oli aika kova pala, ainakin pelonsekaisesta tärinästä ja muusta pomppimisesta päätellen. Hyvin moni myös piti kättä silmien edessä muutamassa kohdassa, missä oli etukäteen annettu ymmärtää, että tulossa on karua kuvaa.

Itseäni ihmetytti K15 ikäraja. Väkivallalla mässäily meni niin yli hilseen, ettei pahemmasta väliä. Jos kerta suomessa on käytössä K18-rajoituksiakin, niin tämä on yksi semmosista leffoista, joihin se pitäisi lätkäistä. George Romeron Kuolleiden valtakuntaan on lätkäisty tuo K18-tarra ja vaikka en ole sitä nähnytkään, niin ei se nyt kovin paljoo Sin Cityä pahempi voi olla. Yhtälailla irtoraajoja, irtonaisia päitä ja silmitöntä verenvuodatusta molemmissa taitaa olla. Tosin, Sin Cityn sarjakuvamaisuus voi olla syy viraston päätökseen asettaa alhaisempi ikäraja.

Matkalla kotiin meinasin kupata kunnolla prätkällä. Tarvontien alussa Munkkiniemen päässä, suht normaalissa kiihdytyksessä lähti takapyörä sladiin oikein kunnolla noin kuudenkympin vauhdissa. Sain korjattua aika helposti ja pakkohan sitä oli kokeilla heti uudestaan, että miten se nyt noin lähti. Jälkimmäistä sladia hieman kovemmassa vauhdissa olikin sitten vähän vaikeampi korjata. Pyörä kuitenkin pysyi pystyssä, takana olleella autolla oli varmaan kiva kattella mun liukastelua sateen kastelemalla tiellä. Pitää varmaan hommata seuraaviksi renkaiksi vähän paremmalla sadekelin pidolla varustetut nakit. Nuo tehtaalta tulleet Bridgestonet kun eivät tunnu tykkäävän tuosta sateesta. Kuivalla pitävät kyllä äärimmäisen hyvin.

Tänään pitäs sitten mennä vielä kattomaan linnunradan käsikirja liftareille. Ihmetyttää, että miksi sen ensi-ilta on suomessa näin myöhään, vaikka maailman ensi-ilta oli jo aikaisin keväällä. DVD:kin julkaistaan jo kuukauden päästä suuressa maailmassa. Ei me nyt sentään niin perähikiällä asuta.

Päästyämme paikalle totesimme, että oli äärimmäisen hyvä, ettei meillä ollut ollenkaan vartiolaisia tai kolkkia mukana, koska kyseisen tyttölippukunnan toiminta täytti kaikki ne perinteisen tyttölippukunnan stereotypiat epäjärjestelmällisyydellään ja osaamattomuudellaan, mitä vaan saattaa kuvitella. Kyseisen porukan toiminta vaikutti enemmän tyttöjen ompeluseuralta, kuin partiolippukunnalta. Itselläni ei ole mitään tyttölippukuntia vastaan, monesti tyttölippukunnat osaavat hommat paremmin kuin useat poika- tai sekalippukunnat, tämä kyseinen tosin veti maton alta ja pahasti. Kaikki se partiomainen järjestelmällisyys, mistä itse olen oman lippukuntani kohdalla ylpeä, oli poissa.

Ruskeapaitaisena eräpartiolaisena olen oppinut siihen, että lipunnostossa aamulla on aina partiopaita päällä. Lauantaiaamuna oli pelottavaa katsoa herätessäni ja omaa partiopaitaa päälle laittessani, että tästä kyseisestä savusta ei kukaan laittanut paitaa päällensä (lukuunottamatta erästä tyttöä, joka oli nostamassa lippua). Sitten siirryttäessä alaleirin lipunnostoon katselin muita savuja ja ilokseni huomasin, että kaikki alaleirissämme olevat ruskeapaitaiset lippukunnat olivat paidat päällä, eli Kar-Ka, ViPe ja Toimen Pojat. Sinipaitaisten rivistöt olivat sekavat, siellä täällä oli ihmisiä, joilla oli partiopaita päällä, mutta mitään yhtenäisyyttä ei ollut. Kaiken lisäksi sain tietää myöhemmin, että SP:n partiopaitatyöryhmän vetäjä ja nykyinen SP:n puheenjohtaja on lähtöisin tästä kyseisestä tyttölippukunnasta.

Se järjestelmällisyyden puute, mistä mainitsin, näkyi hyvin lipunnostossa. Savunjohtaja oli laittanut savunsa väen parijonoon savun portin sisäpuolelle ja vaikka siirtymistä oli vain noin kymmenkunta metriä savun portista, kerkesi koko porukka hajoamaan tällä matkalla sekavaksi sählingiksi. Ja vaikka leiriläisillä oli ollut jo monta aamua aikaa harjoitella muodostumista, ei nelirivin teko meinannut onnistua millään.

Itse lipunnosto oli mielestäni kanssa aikamoinen farssi, tosin alaleirin johdon suunnalta. Lippua oli nostamassa eräs tyttö savustamme (jolla onneksi oli partiopaita päällä), sekä hämähäkkimies-asuun pukeutunut mies, jonka lipputervehdykseen kuului kuvainnollinen seitin viskely erinäisiin suuntiin. Äärimmäisen hyvää koulutusta nuoremmille partiolaisille. Vaikka kyseinen hämähäkkimies olikin alaleirin maskotti, tapa kummastutti minua aika paljon.

Leirillä alusta asti olleet lippukuntani sällit kertoivat ruoan olleen aika syvältä. Lounaaksi oli aina keittoa ja kukkakaalia oli joka paikassa. Noh, ruokakulttuureja on monia ja kaikki ei voi tykätä aina samoista asioista. Ruokaa ei kuitenkaan ollut oikeastaan koskaan riittävästi. Noh, siihenkin on totuttu, semmosta sattuu, varsinkin suurleireillä. Suurin pommi ruokailun suhteen itselleni oli kylmät tiskivedet. Keittiöhenkilökunnalla oli tapana antaa leiriläisten tiskata kylmissä vesissä, koska eivät jaksaneet hakea kuumaa vettä alaleirin alfasta, saatikka järjestää joitain muita tyyppejä hakemaan, vaan keittivät lämpimät tiskivedet itse ja vain keittön astioita varten. En viitsinyt lähteä avautumaan asiasta kuultuani, että lippukuntamme tyypit olivat tätä jo yrittäneet. Olisin kyllä toisaalta halunnut nähdä Väiskin muonituspäällikön suhtautumisen asiaan, jos juttu olisi saatettu hänen tietoonsa. Noh, empä törmänny Mudiin, jäi siis sanomatta.

Kahvin keitto oli myöskin yliarvostettua savussa. Ilmeisesti kukaan tästä tyttölippukunnasta ei juonut kahvia, joten kukaan ei ollut ajatellut, että joku muu tahtoisi sitä. Noh, onneksi oli tuttuja sen verran monessa savussa keittiössä, niin saattoi estää kahvihampaan kolotuksen. Tosin, tuli ehkä totuttua kesän alussa omalle leirillä ehkä liiankin hyvään palveluun kahvin suhteen, keittiössä kun oli melkein kokoajan tuoretta kahvia ja vaikka sitä ei olisi ollut, ei tarvinnut odottaa kuin korkeintaan 5 minuuttia, niin jo sai tuoretta kaffetta.

Savussa oli myös ruotsinkielinen lippukunta, heidän toimintansa oli jo paljon särmempää ja heistä minulla ei ole muuta kuin positiivista sanottavaa.

Järeäläiset esiintyivät kyllä edukseen koko leirillä, mikä sinällään oli odotettavaa.

Matkalla Väiskille perjantaina löytyi saakutin hyvä mutkapätkä, Inkoosta melkein Tammisaareen saakka menee Karjaan eteläpuolelta pikkutie, muistaakseni numero 1050, joka oli aivan mahtava. Älyttömiä mutkia, joista vielä näki yllättävän hyvin. Suosittelen, jos joku on ajelemassa pärrällä siitä lähistöltö ja on aikaa. Paljon mukavampaa ajettavaa, kuin Hanko-Hyvinkää ja Länäri.

Nyt sitten tänään aamulla oli tullut puhelu ja soittaessani takas selvisi, että sällit ovat junassa matkalla Xianista Shanghain suuntaan, mutta heillä ei ole mitään havaintoa, että millon juna olisi perillä, jos se nyt on ollenkaan edes menossa sinne Shanghaihin. Pelottavaa. Junassa ei kukaan puhu englantia, eivätkö herrat uskalla syödä junasta saatavia ruokia. Aikaisemmasta ateriasta kuulemma on jo noin kaksi vuorokautta.

Yritin sitten kaverin kertomuksen perusteella etsiä netistä kyseisen junan aikataulua. Löysinkin pari junaa, joiden pitäisi olla juurikin tuolla kyseisellä välillä, mutta mikään ei natsannu junassa olevaan numeroon saatikka lähtöaikaan. Pitää siis vain toivoa, että kaverit pääsee perille.

Juonelta en odottanu paljoakaan, eipä siis tullut pettymyksiä. Näyttelijäkaartista ainoa jota osasin odotella oli Kuumassa piirissä ja Shieldissä näytellyt Michael Chilklis, The Thingin (Möykyn) osan esittäjä. Sälli ei hirveesti puhua pukahtele leffassa, ainakaan ollessaan puettuna kivikasvoiseksi olioksi, mutta jotenkin silti tykkäsin kaverin esiintymisestä.

Selailin tossa piruuttaini ihmenelosten virallisia nettisivuja, nättiä fläshiä, joo, mutta silmääni pisti näyttelijöiden blogit. Meinasin jo innostua, että onko sivuilta linkitetty näyttelijöiden omiin blogeihin, mutta sainkin todeta, että näytteleminen näköjään jatkuu leffan ulkopuolellakin. Blogit olivat roolihahmon blogeja, eli mitä luultavimmin jonkun viestintäihmisen kirjottamaa proosaa. Voitte uskoa, pettymys oli aika suuri.

Päätin tänään aloittaa taas opiskelun. En tosin yliopistolla, vaikka sielläkin pitäisi varmaan käydä näyttäytymässä, jos vaikka saisi pari noppaa lisää tässä syksyn aikana. Nyt kun töissä on hiljasta, niin otin mukaan kotoota C#-kirjan ja nyt on menossa jo 50 sivu ja kuudes harjotustehtävä. Jos sitä kerrankin opettelis jonkun kielen silleen alusta loppuun ja oppis ne asiat niinkuin ne kuuluisi oppia ja tehä. Ohan tuota C# tullu tehtyä, mutta kun sen tekeminen on ollut mallia "tää on ton ja ton tekemä systeemi, ne ei oo paikalla, sä voisit korjata, vaikka et tiedäkkään asiasta mitään.... siinähän sää opit".

Toivottavasti intoa riittää lukemaan toi yli tuhatsivunen kirja loppuun saakka. Sen jälkeen vois sitten ruveta oikeesti tekemään jotain hyödyllistäkin.

Viikonloppu meni lähinnä nukkuessa, Satku lähti oman lippukuntansa leirillä käymään. Tarkotus oli käydä assyillä, noh, empä sitten kerinny. Kaverin keikkaakin piti käydä kuuntelemassa vanhalla, pääsin stadiin saakka ja totesin, että jono kiers kolmen sepän patsasta, joten lähin takas kotiin. Matkalla kotiin suunnittelin lähteväni ulkoiluttamaan pyörää öiseen kaupunkiin ja vähän ihmettelemään bemarin valoja. Uni vei voiton kotiin päästyäni, heräsin sohvalta nukuttuani noin tunnin telkkari päällä. Siitä sitten sänkyyn, töllö päälle (subilta Star Trek-maratooni) ja lisää unta palloon. Heräilin taas aamusesta ja totesin, että töllö oli edelleenkin päällä. Noh, se oli vaan pikkasen ylimäärästä sähkön kulutusta, ei sen pahempaa.

Pari tyhjää työpäivää siihen meni, loma-ajan päivystys ois muuten pelkkää pelaamista, ellei ois mitään omaa hommaa. Tulihan sitä pelattuakin, tottakai, mutta ei sitä jaksa parii tuntii kauempaa.

Tänään alkaa väiskin rakennusleiri, saas nähä miten tyypit pärjäilee siellä. Toivottavasti kukaan ei löydä enempää räjähtämättömiä kranaatteja tai muuta mukavaa kyseiseltä armeijan alueelta, missä leiri järjestetään. Muistelen vaan Loisto -96 -leiriä, josta armeijan pojat kävivät kesken leirin hakemassa savumme vieressä olevan EA-teltan kulmalta räjähtämättömän kranaatin. Joku oli vahingossa sattunut potkaisemaan jotain metallista ja ihmetellyt, että mikäs se oli. Alueella oli kuitenkin se yli 15 000 partiolaista ja leiriä oli mennyt jo jonkin aikaa. Paikkakin oli ihan leirialueen keskellä. Toivotaan hyviä kelejä.